Lehteen tarkoitettujen kirjoitusten tulisi olla valmiiksi sähköisessä muodossa, sillä mahdollisuutta pidempien juttujen puhtaaksikirjoittamiseen ei ole. PC-koneiden tavallisimpien tekstinkäsittelyohjelmien (erityisesti Word Perfect) ja Macin tekstitiedostot käyvät sellaisinaan. Tiedostosta olisi kuitenkin hyvä liittää levykkeelle mukaan DOS-teksti-versio (Maceissa tämä on mahdollista uudemmissa laitteistoissa). Ohjelmien uusimpia versioita käyttävien tulisi mahdollisuuksien mukaan tallentaa tiedosto myös alemman versionumeron mukaisessa formaatissa. Paperitulostekaan ei olisi pahitteeksi.
Lehteen voi lähettää kirjoituksia myös sähköpostitse joko suoraan MAILissa laadittuna viestinä tai lähettämällä valmis tekstitiedosto MAILin kautta allaoleviin e-mail -osoitteisiin. Postitusosoitteet löytyvät ohjeen lopusta.
Sähköpostin tekstimuoto asettaa kirjoitusten ilmaisukeinoille tiettyjä rajoituksia, joista osa on ehdottomia, osa vain suosituksia lehden ulkoasun yhtenäistämiseksi. Jotkut rajoitukset ovat seurausta siitä, että lehden ilmestyminen sekä levykkeellä että sähköpostitse levitettävänä Internet-lehtenä vaatii tiedostoilta mahdollisimman helppoa muunnettavuutta eri tekstiformaattien välillä. Kaikki parannusehdotukset ovat tervetulleita.
Lihavointia, alleviivausta tai kursivointia ei tulisi (ainakaan vielä) käyttää. Sama pätee myös tavutukseen. Rivivälin osalta ainakin toistaiseksi vaihtoehtoja on vain yksi: ykkönen.
Kappaleet kirjoitetaan "vasenta suoraa" käyttäen, eli ne alkavat suoraan reunasta ja kappaleiden välissä on tyhjä rivi. Pakollista rivinvaihtoa (enter) tulisi käyttää vain kappaleiden lopussa. Sisennyksien käyttö on myös mahdollista (kunhan sisentäminen tehdään tyhjillä välilyönneillä, ei sisennä- tai tabulaattori-näppäimillä), mutta vasen suora on toimittamisen kannalta helpompi vaihtehto. Siitä, missä määrin kirjoitusten ulkoasun yhtenäistäminen ylipäätään on tarpeen, voisi tietenkin keskustella. Tässä lehden numerossa kaikki kirjoitukset on toimitettu vasemman suoran mukaisiksi.
Sähköpostilehdessä julkaistuun artikkeliin ei voi viitata sivunumerolla, sillä koko teksti on oikeastaan yhtä ja samaa sivua. Postmodern Culture -lehden käytäntönä on merkitä kappaleet juoksevalla numeroinnilla. Tässä Elektroloristin numerossa tiedosto ANT.194 seuraa suorimmin ko. käytäntöä, muihin kirjoituksiin on alkuun hakasulkeisiin merkitty vain kunkin kirjoituksen kappaleiden lukumäärä. Kappaleen järjestysnumeron laskeminen jää tällöin lähdeviitettä muodostavan tai tarkistavan lukijan harteille. Jonkinlainen välimuotokin olisi varmaan mahdollinen, esim. joka 5:nnen tai 10:nnen rivin merkitseminen.
Alaviitteitä ei voi käyttää. Loppuviitteet tulisi kirjoittaa saman tekstitiedoston loppuun ja sijoittaa viitteen numero tekstiin esim. hakasulkeisiin. Rivinylisiä ja rivinalisia merkkejä ei voi vielä käyttää (koskee myös useimpia erikoismerkkejä).
Edellä on lueteltu tärkeimpiä seikkoja. Paitsi helpottaakseen lehden kokoamista, ohjeita kannattaa silmäillä myös, mikäli oman kirjoituksen ulkoasu ei vastaa odotuksia. Selityksenä ongelmiin on kenties häiriö tietoyhteydessä.
Toimittajien osoitteet ja puhelinnumerot:
Pertti Anttonen
20500 TURKU
e-mail: perantto (at) sara.cc.utu.fi
921 - 232 6206
Kirsti Salmi-Niklander
Folkloristiikan laitos
PL 3
00014 HELSINGIN YLIOPISTO
e-mail: salminik (at) hylka.helsinki.fi
90 - 191 2632
Jyrki Pöysä
Perinnearkisto/Joensuun yliopisto
PL 111
80101 JOENSUU
e-mail: poysa (at) joyl.joensuu.fi
973-151 2706 (JP)<ībr />