Elore 2/03, ISSN 1456-3010
Elore 2/2003, 10. vuosikerta
Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu
ISSN 1456-3010, URL: http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_03/kola.html
E-mail:loristi@cc.joensuu.fi

Kenttätyömatkalla Virossa

Kaarina Koski & Pauliina Latvala


Teimme keväällä 2003 kenttätyömatkan Viroon kahdelle erilaiselle alueelle: Läänemaan Ristin kylään sekä Itä-Virumaalle Kohtla-Järvelle. Tarton yliopiston folkloristiikan dosentti Tiiu Jaago oli suunnitellut kenttäkohteet ja luonut kontaktit paikallisiin asukkaisiin vuosien mittaan haastatellessaan heitä omaa perhehistoriallista tutkimustaan varten. Me suomalaiset pääsimme mukaan valmiiksi organisoituun kenttätyöhön, jossa meille kuitenkin jäi mahdollisuus esittää myös omiin tutkimusintresseihimme liittyviä kysymyksiä tapaamillemme ihmisille. Pauliina Latvalaa oli myös pyydetty esittelemään kiinnostuneille suvun historiakerronnan tallennusta Suomessa.


Kohtla-Nõmmella on todella paneuduttu genealogioiden laatimiseen. Tiiu Jaago auttaa Laine Toomsalua esittelemään 1700-luvulle ulottuvan sukupuun pituutta. Kuva Pauliina Latvala.

Virossa nimitetään kodu-uurijoiksi (kotitutkijoiksi) paikallishistoriasta kiinnostuneita henkilöitä; he ovat eräänlaisia kotiseutuaktivisteja. Kenttätyön tarkoituksena oli tutustua paikallisten kodu-uurijoiden toimintaan sekä heidän tapaansa esittää kylänsä historia osana virallisia historian vaiheita, etenkin neuvostovuosien osalta. Kirjoituksessamme pohdimme vaikutelmiamme kansanomaisen historiakerronnan muodoista ja merkityksistä Virossa osana paikallista kylätoimintaa.

Molemmissa kylissä tapasimme hyvämuistisia harrastajia, aktiivisia perinteenkannattajia. Ristin kylä Läänemaalla on entinen posti- ja rautatieliikenteen solmukohta sekä neuvostoaikainen tehdasyhdyskunta, joka on nyt hiljentynyt pieneksi, tuhannen asukkaan kunnaksi. Kohtla-Nõmme taas on Itä-Virumaalla sijaitsevan Kohtla-Järven kaupunginosa, jonka sota aikoinaan pyyhki nurin monta kertaa. Enemmistö sen asukkaista on virolaisia. Kohtla-Järve, joka tunnettiin ennen Järven kylänä, sekä sen naapurikylä Jõhvi ovat venäläisenemmistöisiä. Etenkin 1950- ja 1970-luvuilla Järven kylään saapui venäläisiä, minkä seurauksena virolaisia on tänä päivänä alueella vain 20 % asukkaista.

Läänemaan Ristin kylä yhtenä Siperian eteisistä

Ristin kylän kukoistus alkoi 1900-luvun alussa, kun tsaari rakensi sen kautta kulkevan, Haapsalussa merelle saakka ulottuvan rautatien. Risti merktisee risteystä: pohjoisesta alas Pärnuun kulkeva maantie risteää täällä sekä rautatien että Tallinnasta tulevan maantien. Risteyksen äärellä oli ennen tärkeä postiasema hevostalleineen. Paikkakunnalla asui myös merkittäviä kulttuurihenkilöitä kuten Niebelungenliedin virontaja Rein Sepp; samoin monet A. Tammsaaren romaanit sijoittuvat seudulle. Mutta nyt on perin hiljaista: rataosuus poistettiin käytöstä kuusi vuotta sitten, asema, hevostallit ja moni muu ennen merkittävä rakennus ovat tyhjillään.

Ristin kirjallisuus- ja historiapiirin 13.4. 2003 järjestämä tapaaminen tutkijoiden kanssa alkoi yhteisellä kotiseutukierroksella. Ensimmäinen kohde oli Piirsalun kirkko, jonka saksalaiset olivat rakentaneet 1800-luvulla. Piirsalun kylä oli toiminut paikallisena keskuksena, kunnes Risti 1900-luvulla liikenteen ja postinkulun solmukohtana nousi tärkeämmäksi. Kodu-uurijat olivat valinneet Ristin kylästä useita kohteita, joiden kautta koettua historiaa kerrottiin. Entisten apteekin, hevostallien ja palokunnan lisäksi meille esiteltiin metalliverstas, joka toimi vielä neuvostoaikana produktiivisena tuotantolaitoksena. Työntekijöiden joukossa oli ollut runsaasti taiteilijoita ja muusikoita, jotka saivat tehtaassa parempaa palkkaa kuin koulutustaan vastaavassa työssä. Vapaa-ajalla järjestettiinkin paljon musiikillisia iltamia ja tansseja. Paikallishistoriaan kuuluu kertomus kahden virolaisen nuoren miehen uhkarohkeasta teosta venäläismiehityksen ajalta: he nostivat yöllä Viron lipun tehtaan salkoon. Paikallislehdet kirjoittivat paljon asiasta, mutta tekijät paljastuivat vasta vuosien päästä.

Vanhaan rautatieasemaan liittyi raskaita muistoja: yhteensä tuhatkunta henkeä koko Läänemaalta kuljetettiin Ristin aseman kautta Siperiaan ja muualle neuvostotasavaltoihin 14.6. 1941 ja 25.3. 1949. Oman kylän väkeä heistä oli yli 60: naisia 40, lapsia 13 ja miehiä kahdeksan. Lähtijöiden osalta dokumentit nimineen ovat tallella, mutta palanneiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Muutamat listalla olleet olivat välttyneet junaan joutumiselta saatuaan vihjeen tulevasta ja paettuaan lastensa kanssa kotoa pois.

Hetki toimintansa lopettaneella rautatieasemalla oli vaikuttava. Tapahtumista kertoi niihin aikoinaan agitaattorin ominaisuudessa osallistunut mies. Tällaisen kertojan osuminen kohdalle on harvinaislaatuista. Ensimmäisten kuljetusten tapahtuessa vuonna 1941 hän oli ollut vasta 18-vuotias nuorukainen, kun venäläisiä junavaunuja oli seissyt ilman mitään selitystä viisi päivää Ristin asemalla. Hänen isänsä oli nähnyt, kuinka virolaisia kuljetettiin venäläisissä autoissa jonnekin ja sanonut, että nyt eivät ole kaikki asiat oikein. Kesäkuun neljäntenätoista 1941 junat lähtivät, lastattuna virolaisilla kaikkialta Läänemaalta. Vuonna 1949 kertoja oli ollut 26-vuotias ja toiminut kylässä tiemestarina; asemansa vuoksi hän joutui toimimaan puolueen määräämänä agitaattorina. Maaliskuussa kävi käsky koota sotilaiden listaamat henkilöt samaan rakennukseen "keskustelemaan kevätkylvöistä". Vaikka kyläläiset hämmästelivät ajankohtaa, oli pakko mennä. Ovet suljettiin, yö vietettiin pahojen aavistusten vallitessa ja aamulla juna vei pois.

Siperiaan kuljetettujen muistoksi asemalle pystytettiin 14.6. 1999 kansalaiskeräysvaroin suuri rautatiekiskoista taivutettu risti. Tuolloin viimeisistä Siperiaan kuljetuksista oli kulunut 50 vuotta. Muistopäivän päivämäärä viittaa vuoden 1941 kuljetuksiin. Paikallisten isäntiemme kanssa sytytimme kynttilän muistomerkin juurella ja pidimme minuutin mittaisen hiljaisen hetken.

Kierros päättyi Ristin kirjastolle, joka on kunnostettu vanhoihin rautatietyöläisten asuntoihin. Siellä sijaitsevalle Ristin kodu-uurijoiden toimipisteelle oli kokoontunut 15 henkilöä. Olimme heidän vierainaan ja kukin meistä myös esitteli omaa tutkimustaan. Tiiu Jaago kertoi suullisen muistitiedon ja kirjallisten dokumenttien välisestä suhteesta, Pauliina Latvala pohti suomalaisen perhehistoriallisen keruun (Suvun suuri kertomus, SKS kansanrunousarkisto) tavoitteita ja aineiston luonnetta: Ene Kõresaar esitteli, minkälaista materiaalia virolaisilta on viime vuosina saatu neuvostoajan historiakerronnasta: arkisto on järjestänyt esimerkiksi neuvostoajan työntekoa kartoittavan keruun Tööelu ja töötamine nõukogude Eestis. Kaarina Koski tiedusteli kuolemaan ja noituuteen liittyvien uskomusten tuntemusta ja sai kuulla paikallisia memoraatteja.

Itä-Virumaa: historian ja nykyisyyden ristiriidat

Vaikuttaa siltä, että virolaisille venäläisten asuttama Itä-Virumaa ei oikeastaan kuulu Viroon. Osa heistä haluaa unohtaa koko alueen, eikä venäläisten roolia vähemmistönä ole liioin tutkittu virolaisten folkloristienkaan keskuudessa ennen Tiiu Jaagon kiinnostumista asiasta.

Venäläisyys näkyy maisemassa itään päin kuljettaessa ensin sipulikupolikirkkoina. Kahden kulttuurin rinnakkainelo pistää silmään myös hautausmailla, joilla venäläiset haudat tunnistaa vainajaa esittävistä kuvista. Venäläishautojen reuna-aidoissa ja risteissä toisinaan loistava vaaleansininen väri toistuu myös venäläistaloja ympäröivissä aidoissa. Venäläiskylissä tuntuman arkitodellisuuteen saa heti pikkubussilla matkustaessa: kuljettaja ei ymmärrä viroa, matkustajat puhuvat venäjää keskenään ja radiostakin kuuluu venäläinen heavymusiikki. Mutta Kohtla-Nõmmelle saavuttaessa virolaisuus julistaa olemassaoloaan Viron lipulla: kylän nimikyltin varsikin on koristeltu virolaisvärein, sini-musta-valkein metallikiehkuroin.


Useita venäläishautoja reunusti silmiinpistävä vaaleansininen Jõhvin hautausmaalla. Kuva Kaarina Koski.

Kohtla-Nõmme on huomattavasti suurempi kylä kuin Risti. Stalinin aikana rakennetuissa matalissa kerrostaloissa asutaan täyttä päätä ja tapaamispaikaksemme sovittu Kohtla-Nõmmen Rahvamaja eli kansantalokin on suuri kuin palatsi. Puitteet ovat hienot, mutta vaikuttavan järjestäytynyttä on kodu-uurijoiden toimintakin. Kohtla-Nõmmen historiapiiri perustettiin vuonna 1988. Idean isä oli Vallo Reimaa, joka myös opetti ja kannusti piiriläisiä muistikuvien tallennukseen ja muistelmien kirjoittamiseen. Muistojen tallennus teksteiksi onkin ollut ensimmäinen historiapiirin temaattisista tavoitteista. Meille näytettiin piiriläisten kirjoittamia laajoja muistelmia, joita on lähetetty arkistoillekin.

Toisena teemana historiapiirillä on ollut henkinen kotipaikka. Sillä tarkoitetaan muuallakin asuvien nõmmelaisten paikallisidentiteettiä: historiapiiri pyrkii palvelemaan heitä erilaisin julkaisuin ja antamalle kysyville tietoa. Kolmantena teemana ovat genealogiat. Seudulla asui ja vaikutti 1900-luvun alussa Tiido Laur, joka laati ja tuolloin systemaattisesti sukupuita Kohtlan alueen asukkaista. Hänen tekemänsä työ innostaa jatkamaan ja helpottaa konkreettisesti sukuselvitysten tekijöitä. Sukupolvia tunnetaankin jopa kahdeksan taaksepäin. "Ei saa olla tuulen viemää", kertoivat kodu-uurijat, tarkoittaen sukupuiden laatimisen tärkeyttä juurten hahmottajana. Etenkin vanhempien sukupolvien osalta perheen tärkeys korostuu: isoja perheitä arvostetaan ja eri sukupolvet asuvat toisiaan lähellä. Sukulaiset toimivat myös toistensa auttajina konkreettisesti ja muualle muuttaneiden sidettä vanhaan kotiseutuun pidetään tärkeänä. Neljäs teema ovat kirjalliset kyläkuvaukset. Seudulla on ollut kultakaivoksia ja myöhemmin on louhittu ruskohiiltä. Kaivostoiminnan ja sotienkin vuoksi taloja ja kyliä on hävinnyt tietymättömiin, ja nyt niitä koetetaan jäljittää. Ensin on täytynyt selvittää kylän sijainti ja sitten tietoja siitä, minkälainen se on ollut. Tällaisia kyläkuvauksia on kirjoitettu jo suuri määrä.

Historiapiiriä johtaa tällä hetkellä työuransa historian opettajana tehnyt Laine Toomsalu, jonka kiinnostuksen kohteena on ollut vuonna 1788 perustetun Kohtlan koulun historia. Koulun vaiheita tarkastelemalla on voitu peilata virolaisten lasten ja perheiden erilaisia elinolosuhteita historian muuttuessa. Paikalliselle elämälle on antanut erityisen leimansa ruskohiilikaivos, joka nykyisin toimii museona. Myös kaivostyöläisten historiakerrontaan kytkeytyy tummia sävyjä neuvostovuosilta: nuoremman polven "siperia" oli sitä, kun venäläiset pakottivat aseella uhaten töihin kaivokseen.


Kohtla-Nõmmen vanha ruskohiilikaivos on muutettu museoksi. Matiksi esittäytynyt opas kertoi seikkaperäisesti louhinnan työvaiheet, esitteli laitteet ja antoi meidän kokeilla niitä myös itse. Porausvuorossa Tiiu Jaago. Kuva Kaarina Koski.

Lopuksi

Tutustuessamme kahteen erilaiseen virolaisyhteisöön saimme nähdä myös kaksi erilaista aspektia kerrotusta historiasta ja sen tallentamisesta. Ristin kylässä saimme kuulla kokijoiden omia kertomuksia sekä dramaattisista tapahtumista että entisestä elämästä oikeilla tapahtumapaikoilla, kuunnella heidän arvioitaan menneestä ja nykypäivästä ja keskustella historian ja menneisyyden arvosta. Myös hetki uskomusperinteen parissa synnytti kiinnostavia reaktioita ja saimme nähdä niin paatosta, epäuskoa kuin pilantekoakin. Kohtla-Järvellä taas meille esiteltiin erittäin järjestäytynyttä paikallishistorian tallentamista ja hämmästyttävän laajoja tuloksia. Molemmissa paikoissa meihin tekivät ilman muuta vaikutuksen myös kuulemiemme muisteluiden dramaattinen sisältö.

Suomalaisten ja virolaisten tutkijoiden yhteinen kenttätyö oli osoitus siitä, kuinka hedelmällistä on katsoa asioita useammasta näkökulmasta. Virolaiset itse hallitsevat kielen, historian ja kulttuurin ja ymmärtävät esimerkiksi Itä-Virumaahan liittyviä tabuja ja vaikenemisen merkityksiä. Suomalaiset taas ulkopuolisina voivat nostaa esille virolaisten ehkä tavanomaisina sivuuttamia kysymyksiä. Asiantuntemattomille suomalaisille paikalliset saattavat myös mainita ääneen sellaista, minkä he olettaisivat virolaisen jo tietävän. Toivottavasti kiinnostus Itä-Virumaan historiakerronnan, paikallisuuden ja etnisyyden kysymyksiin kasvaa myös tarttolaisten opiskelijoiden joukossa. Nuorin opiskelijasukupolvi muistaa ehkä vain hämärästi ajan ennen Viron uutta itsenäistymistä.

Kaarina Koski, FM
Helsingin yliopisto
Folkloristiikka

Pauliina Latvala, FM
Helsingin yliopisto
Folkloristiikka