Elore 2/03, ISSN 1456-3010
Elore 2/2003, 10. vuosikerta
Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu
ISSN 1456-3010, URL: http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_03/lep203.html
E-mail:loristi@cc.joensuu.fi

Enemmän kuin elämää?

Harrastuksia, faniutta ja kultteja

Merja Leppälahti


Urpo Kovala & Tuija Saresma (toim.): Kulttikirja. Tutkimuksia nykyajan kultti-ilmiöistä. Helsinki: SKS. 2003. 211 s.

Nykysuomen sanakirjan määritelmän mukaan 'kultti' tarkoittaa uskonnonharjoitusmuotoja, jumalanpalvelusmenoja tai palvontaa. Kulttikirjan toimittajat Tuija Saresma ja Urpo Kovala määrittävät kultin jollekin (kaupallisen) populaarikulttuurin ilmiölle omistautumiseksi ja sen "palvomiseksi" tai jonkin vähemmän tunnetun "tuotteen" ihailuksi, johon liittyy yhteisöllisyyden tunne, jaetun salaisuuden me-henki. Tällaiset kultit eivät sisällä palvontaa uskonnollisessa mielessä, vaikka faniuden kohde saattaakin ihailijoidensa mielissä saada aivan erityisen merkityksen. Huolimatta faniuden usein vaatimasta rahallisesta panostuksesta fanius tai kulttisuhde ei ole kaupallinen suhde, jonka voisi synnyttää pelkästään tehokkaalla markkinoinnilla, vakuuttavat Saresma ja Kovala. Fanisuhde on enemmän kuin mielenkiintoa johonkin muoti-ilmiöön, se on aktiivista kiinnostusta, johon kuuluu vaivannäköä ja joka vaatii ajankäyttöä myös varsinaisen mediakontaktin ulkopuolella.

Nuo omituiset tyypit suippoine korvineen

Fanius nähdään usein valtavirtakulttuurista katsoen hiukan epäilyttävänä puuhana, josta olisi suotavaa "kasvaa ulos". Se voidaan nähdä teinityttöjen idoliinsa kohdistamana palvontana, turhautuneiden naisten innostuksena johonkin saippuasarjaan tai (pääosin miespuolisten) fanien science fiction- tai penkkiurheiluharrastuksena. Irma Hirsjärvi tarkastelee artikkelissaan Star Trek -ilmiö fanitutkimuksen valossa erityisesti Star Trek -fanien kuvan ja koko faniuden käsitteen muuttumista 1900-luvun lopulla. Hän käyttää keskeisenä lähteenä ja tutkimuskohteena William Shatnerin (alkuperäisen Star Trek -sarjan kapteeni Kirk) ja Chris Kreskin teosta Get a Life, jossa esitellään Star Trek -faniutta alusta lähtien. Star Trek -faniutta on pidetty suorastaan faniuden perustyyppinä ja sitä on tutkittu varsin paljon. Erityisesti juuri Star Trek -faneja on pidetty emotionaalisesti, sukupuolisesti ja sosiaalisesti kypsymättöminä nörtteinä, jotka suhtautuvat kaikkeen Star Trekiin liittyvään kritiikittömän innostuneesti ja väsymättä painavat mieleensä pienimmätkin aiheeseen liittyvät yksityiskohdat. Varhaisempi tutkimus onkin pitänyt faniutta lähes patologisena tilana, jopa sarjamurhaajan toimintaan verrattavana pakkomielteenä. Todellisuudessa moni (amerikkalainen) Star Trek -fani kokee sarjan tarjonneen erilaisen, suvaitsevamman näkökulman maailmaan, jossa monet erilaiset olennot yhdessä toimiessaan löytävät jatkuvasti uutta tutkittavaa. Star Trekin esittelemä tulevaisuus oli myönteinen ja tarjosi positiivista tulevaisuususkoa synkässä maailmassa. Aktiivinen fanitoiminta on myös tuonut monille hyviä ystäviä, jotkut kertovat jopa löytäneensä puolisonsa faniryhmästä.

Hirsjärvi esittelee Abercombien ja Longhurstin vuonna 1998 julkaisemaa fanijaottelua, jonka mukaan kuluttaja on aiheesta kiinnostunut, fani on esiintyjästä tai sarjasta kiinnostunut suurkuluttaja, kun kultistinen fanitoiminta on verkottunutta ja löyhästi järjestäytynyttä. Entusiasteille harrastustoiminta on jo tärkeämpää kuin ohjelmat tai esiintyjät, ja pientuottajille on keskeistä fanituotteiden valmistaminen. Abercombien ja Longhurstin esityksessä Star Trek -fani olisi lähinnä entusiasti. Hirsjärvi pitää Abercombien ja Longhurstin jaottelua ongelmallisena yhden faniryhmän kohdalla, mutta arvelee, että se saattaisi mahdollisesti toimia koko sf-fandomin eli kaikkien science fiction -harrastajien kuvaamisessa. Hirsjärven oman käsityksen mukaan faniuden määrittely voisi olla lähellä olotilan ja tilanteen määrittelyä, jolloin jokainen voi joskus olla fani.

Roolipeliharrastus sisältää fanityyppistä innostusta, vaikka laajemmassa mielessä kuin esimerkiksi Star Trek -fanius. Roolipeliharrastajat ovat vahvasti kiinnostuneita monenlaisista fantasian, scifin ja kauhun ilmiöistä, mutta he eivät useinkaan ole pelkästään jonkin yksittäisen sarjan tai tuotteen faneja. Roolipeli on erikoisuus pelien joukossa, sillä vaikka pelin tapahtumat etenevät ennalta sovittujen sääntöjen puitteissa, roolipelissä on harvoin tavoitteena pelin voittaminen, vaan pelaamisen "tarkoitus" on pelin kiinnostavuus ja hauskuus itsessään. Frans Mäyrä tarkastelee roolipelikulttuuria käsittelevässä artikkelissaan Muodonmuuttajien maat sekä roolipelaamisen syntyä ja historiaa että tämän päivän roolipeliharrastajien alakulttuuria.

Roolipelaamisessa keskeistä on vuorovaikutus, jokainen osallistuja vaikuttaa toiminnallaan pelin kulkuun. Pelin sisältö muotoutuu vasta pelaamisen aikana; Mäyrän mukaan roolipelaamisen voi sanoa sijoittuvan ennalta määrätyn kerronnan ja vapaan improvisaation välimaastoon. Roolipelaaminen on alunperin lähtöisin Yhdysvalloista, jossa 1970-luvun puolivälissä julkaistiin ensimmäinen kaupallinen roolipelituote, Dungeons&Dragons. Suomeen roolipeliharrastus levisi ja harrastus vakiintui 1980-luvulla, ja 1990-luvulla mukaan tuli liveroolipeli eli larppaaminen. Roolipelikulttuurilla ei ole mitään virallista instituutiota, vaan se muotoutuu harrastajien toiminnan mukaan ja on siitä riippuvainen. Mäyrän mukaan roolipelikulttuuriin kuuluvat sekä harrastajien itse valmistamat tai kaupalliset roolipelituotteet että harrastajien toiminta ja sosiaalinen verkostoituminen. Erityisesti akateemisten harrastajien keskuudessa roolipelikulttuuriin kuuluvat myös keskustelut roolipelaamisen määrittelystä ja teorioista. Mäyrä korostaa, että vaikka kaupalliset roolipelituotteet yhdistävät roolipeliharrastuksen massa- tai populaarikulttuuriin, roolipeliharrastus ei ole passiivista kuluttamista vaan vaatii harrastajaltaan varsin aktiivista panostusta.

Valikoitunutta faniutta?

Kulttimaineen saava teos sisältää yleensä sellaista ainesta, jota fani voi tulkita ja täydentää omien tarpeittensa ja kiinnostustensa mukaisesti. Ihailija voi samastua faniuden kohteeseen tai ihailla (ja kadehtia) tämän todellisia tai kuviteltuja ominaisuuksia, olipa tämä sitten todellinen henkilö tai täysin kuvitteellinen olento. Faniuden kohteena olevalla esiintyjällä tai TV-sarjalla voi olla fanille henkilökohtaista sisäistä merkitystä, joka sitten jaetaan muiden fanien kanssa esimerkiksi internetin keskustelusivuilla. Toisaalta alunperin lähes sattumalta suosikiksi valittu jalkapallojoukkue voi menestyessään saada kannattajansa kokemaan huikeita me-elämyksiä.

Kaarina Nikusen artikkeli Soturiprinsessan matkassa kuvaa Xena-faniuden rakentumista. Televisiossa esitetty Xena-sarja tarjoaa katsojille samastumis- tai ihastumiskohteeksi vahvan naispuolisen sankarin. Sarjan keskeisen toimintaparin, Xenan ja Gabriellen suhde tulkitaan katsojasta riippuen joko rakkaudeksi tai ystävyydeksi, mutta kummassakin tapauksessa se nähdään ihanteellisena ihmissuhteena, jossa kumpikin on valmis uhrautumaan toisen puolesta. Kiinnostus Xenaan keskittyy sarjafilmin sisälle, sen tapahtumiin, ihmissuhteisiin ja henkilöihin, ei Xenan tai muiden henkilöiden esittäjiin. Sarja hyödyntää intertekstuaalisia viittauksia erityisesti antiikin Kreikan tarustoon, mutta myös historiallisiin tapahtumiin ja kirjallisuuteen, ja fanit nauttivat myös näiden seuraamisesta ja tutkiskelusta. Nikunen näkee Xena-faniuden marginaalifaniutena, jonka kohteet eivät esiinny valtavirtajulkisuudessa, ja jolle tuotetaan omaa, nimenomaan faneille tarkoitettua julkisuutta erityisesti internetin kautta.

Internet on tärkeä kanava myös rocklaulaja Tori Amosin fanikultissa, jota käsittelee Katja Laitisen artikkeli Keijukaiskuningatar ja hänen hovinsa. Tori Amos on amerikkalaissyntyinen laulaja, joka levytti esikoislevynsä vuonna 1992. Faneille ovat tärkeitä hänen laulujensa sanoitukset, jotka käsittelevät vaikeita asioita, kuten uskontoa, raiskausta tai mielisairautta. Tori Amos on faneille tärkeä myös henkilönä, joka on itse kokenut ja voittanut monenlaisia vaikeuksia ja joka haluaa auttaa muita. Erityisesti fanien internetissä olevissa fanisivustoissa laulaja esitetään usein olentona, joka on enemmän kuin tavallinen ihminen, hän on pelastaja, jumalatar tai keijukainen. Koska Tori Amos ei ole kaikkien tuntema laulaja, fanit voivat nähdä hänet valtavirrasta poikkeavana "löytönä". Internet on eri puolilla maailmaa oleville Tori Amos -faneille tärkeä yhteydenpitokanava, jossa laulajan ihailun lisäksi keskustellaan omakohtaisella tasolla asioista, joista hän laulaa.

Erityisesti urheilujoukkueen fanius voidaan "periä" tai se voidaan omaksua kotipaikkakunnan tai uskonnollisten tai poliittisten mielipiteiden perusteella, kertoo Harri Heinonen artikkelissaan Kaukokannattajat ruudun äärellä. Heinosen kuvaama jalkapallojoukkue Evertonin fanius Suomessa on kuitenkin jollakin tavalla tietoisesti valittu. Taustalla on tavallisesti lapsuuden jalkapalloharrastus, minkä jälkeen Englannin liigan otteluiden veikkaaminen ja otteluiden seuraaminen televisiossa on herättänyt kiinnostuksen juuri tiettyyn joukkueeseen. Pelkän kiinnostuksen ja faniuden erona on juuri tietyn joukkueen kannatukseen panostaminen, esimerkiksi pelipaidan ja muun materiaalin hankkiminen otteluiden seuraamisen lisäksi. Faniutta täytyy myös perustella: on hienoa olla sellainen fani, joka "löytää" suosikkijoukkueensa ennen muita ja varsinkin ennen joukkueen menestymistä. Menestyksen myötä tulevat kannattajat ovat niitä, jotka siirtyvät suosimaan jotain muuta joukkuetta, kun pistetilanne muuttuu. Oikea fani taas kannattaa ja tukee suosikkijoukkuettaan silloinkin, kun sillä menee huonosti.

Tutkijan katse kulttia kohti

Useimmat kirjan artikkeleista valottavat lukijalle yhtä selkeästi rajattua (fani-)ilmiötä ja samalla erilaisia mahdollisuuksia faniuden lähestymiseen. Yleisemmin kultti-ilmiöiden tarkastelutapoja käsittelee Urpo Kovalan artikkeli Kulttisuhde näkökulmana merkityksiin. Artikkeli sisältää katsauksen kultti-ilmiöiden tutkimukseen ja niitä koskeviin tutkimustapoihin. Kovala näkee kulttisuhteen erittäin moniulotteisena ilmiönä, jonka piirteitä voi löytyä myös muista kuin populaarikulttuurin käytännöistä. Aikakaudelleen ominaisena tunnekulttuurina kultti-ilmiöt muodostavat haasteellisen ja hedelmällisen tutkimuskohteen.

Helena Sederholm puolestaan käsittelee erityistä kulttiasennetta, joka ei ole minkään tietyn tuotteen faniutta. Camp liitetään usein homokulttuuriin, mutta Sederholm haluaa artikkelissaan "Camp". Lainausmerkkien taidetta nähdä campin laajempana ilmiönä, osana tiettyä (taide)makua. Campiin kuuluu Sederholmin mukaan usein jonkin populaarikulttuurin tuotteen "löytäminen", mutta camp-asenteeseen ei sovi kiihkeä fanius, vaan kohteeseen pidetään etäisyyttä, ja korostetaan liioittelua, tyyliä ja glamouria.

Kulttikirjaa selatessa voi panna merkille, että teoksessa ei ole yhtään ainutta kuvaa. Lukiessa tätä ei oikeastaan edes huomannut, eli ilmeisesti tekstit todella puhuvat puolestaan. Joihinkin artikkeleihin olisi luontevasti sopinut muutama aihetta täydentävä kuva. Kirjan lopussa on myös henkilöhakemisto, josta löytyvät Lucy Lawless ja William Shatner (näyttelijöitä), mutta eivät Xena ja James T. Kirk (fiktiivisiä kulttihahmoja). Hakemisto paljastaa myös sen, että varsin monessa artikkelissa käytetään samoja lähteitä, jotka mahdollisesti (viimeistään) tämän kirjan myötä kanonisoituvat suomalaiseen kultti- ja fanitutkimukseen.

Fanius ei ole koko elämä eikä elämäntehtävä, mutta se antaa harrastajan elämään erityistä sisältöä. Levyjen kuuntelu, ottelun tai sarjan seuraaminen jäsentää ajankäyttöä, keskustelu kasvokkain tai internetissä tarjoaa sosiaalisia kontakteja samoin ajatteleviin ihmisiin. Kulttikirja tarjoaa kiinnostavan katsauksen nykypäivän kulttuurintutkimukseen, ja kirjan artikkeleista käy ilmi, että Suomessakin löytyy monenlaisia kiinnostavia ilmiöitä faniudesta ja kulttisuhteista kiinnostuneille tutkijoille.

Merja Leppälahti, FL
Turun yliopisto
Kulttuurien tutkimuksen laitos