Elore 2/03, ISSN 1456-3010
Elore 2/2003, 10. vuosikerta
Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu
ISSN 1456-3010, URL: http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_03/mik203.html
E-mail:loristi@cc.joensuu.fi

Nuorta voimaa

Monipuolinen katsaus nuoruuden ja nuorison historiaan Suomessa

Henna Mikkola


Sinikka Aapola & Mervi Kaarninen (toim.): Nuoruuden vuosisata. Suomalaisen nuorison historia. Helsinki: SKS. 2003. 506s.

Nuoruuden vuosisata on kirja, jota minun lisäkseni on varmasti odottanut moni muukin: se paikkaa suomalaisessa nuorisotutkimuksessa kauan ollutta aukkoa toimimalla kokoavana katsauksena suomalaisen nuorison ja nuoruuden historiaan. Sinikka Aapolan ja Mervi Kaarnisen toimittaman artikkelikokoelman 22 kirjoittajaa ovat aloillaan tunnettuja, luonnollisesti usein juuri nuorisoon liittyvää tutkimusta tehneitä humanisteja sekä yhteiskunta- ja kasvatustieteilijöitä, jotka johdattavat lukijan erilaisille tutkimusretkille suomalaisen nuorison historiaan kukin eri tieteenalan ja teeman - toiset laajemman, toiset suppeamman - tarkastelun kautta.

Lähtökohtana on siis monitieteisyys (teoksen historioitsijatkin edustavat historian eri eloja) ja aihepiirin mosaiikkimainen tarkastelu. Kuten toimittajat alussa sanovat, olisi kaikenkattavan yleisesityksen laatiminen aiheesta ollut mahdotonta - kokonaisuutena artikkeleista rakentuu kuitenkin käsikirjamainen lopputulos.

Kokoelmaan kirjoitetut artikkelit on koottu kahden, jo kirjan pää- ja alaotsikossakin esille tulevan, juonteen ympärille: nuoruuden tarkasteluun erityisenä elämänvaiheena ja nuorison tutkimiseen ikäryhmänä. Teos jakautuu viiteen osaan. Ensimmäiseksi tarkastellaan nuorisoa kansakunnan rakentajina ja tulevaisuuden toivoina. Toisessa osassa puolestaan tutkitaan nuorisoa ja nuoruutta maalla ja kaupungeissa. Kolmannessa osassa keskitytään kasvatus- ja koulutusinstituutioiden tarkasteluun. Neljännen osan muodostavat nuorten vapaa-aikaa ja harrastuksia käsittelevät artikkelit ja teoksen päättää "Nuoret kuvastimessa" -niminen osio, jossa pohditaan nuoruuden representaatioita kulttuurituotteissa.

Merkityksellistyvä nuoruus - pienenevä nuoriso

Ajallisesti teoksessa liikutaan 1800-luvun jälkipuoliskolta nykypäivään, siis vuosisadalla, joka on tässä teoksessa nimetty nuoruuden vuosisadaksi. Tänä ajanjaksona nuoruus on saanut uusia merkityksiä ja se on erotettu omaksi elämänvaiheekseen. Nuoruuden "synty" liittyy laajoihin yhteiskunnallisiin muutoksiin ja erityisesti koulutuksen pidentymiseen. On tavallaan paradoksaalista, että samaan aikaan kun nuoret ovat tulleet näkyvämmäksi yhteiskunnassa, on heidän osuutensa väestöstä pienentynyt huomattavasti: Pertti Haapala osoittaa demografisessa katsauksessaan, kuinka vuonna 1900 yli puolet väestöstä oli alle 25-vuotiaita, vuonna 2000 enää 35 prosenttia.

"Nuorison vuosikymmenet" olivat Haapalan mukaan 1920- ja 1960-luvut, jolloin nuorison määrä kasvoi nopeasti ja tämä heijastui vireänä nuorisokulttuurina, kuten myös poikasakkien, huligaanien, aseman pohtimisena ja nuorison kasvatukseen liittyvinä keskusteluina yleensä. Usein nuorten ongelmien taustalla oli orpous (erityisesti punaorpous) ja kotien köyhyys, kirjoittaa Mervi Kaarninen. 1920-ja 1930-lukujen vaihteen taloudellisen laman vaikutuksilta ja joutilaisuudelta nuoria haluttiin suojella esimerkiksi perustamalla pojille työsiirtoloita.

Työhön liittyvissä teemoissa on artikkeleiden välillä eniten toisteisuutta, joskaan ei häiritsevyyteen saakka. Lukijalle ei jää epäselväksi, kuinka tärkeässä arvossa työntekoa pidettiin ja kuinka nuoria siihen kyseenalaistamattomasti kasvatettiin. Pirjo Markkola osoittaa, kuinka maalaisnuorisoonkin mahtui monenlaisia ryhmiä - työ ei ollut sama talonpojan ja torpparin lapselle, puhumattakaan naisten ja miesten töiden erottelusta ja eroista eri alueiden välillä. Kokoelman monipuolisimpiin artikkeleihin kuuluu Marjatta Rahikaisen artikkeli, jossa tarkastellaan lasten ja nuorten työntekoa vuosina 1900-1970, mm. sitä, kuinka sotavuosina lapsia ja nuoria palkattiin teollisuustyöhön rintamalla olevien miesten tilalle ja noina vuosina toteutettiin myös nuorten työpalvelu ja työvelvollisuus. Vähitellen sotien jälkeen nuoret, erityisesti nuoret naiset, alkoivat muuttaa kaupunkeihin, joskin vielä 1950-luvulla maatalous työllisti kaksi viidesosaa ammatissa toimivista 15-19-vuotiaista naisista ja yli puolet ikäryhmän nuorista miehistä. Suuria ikäluokkia varten perustettiin organisaatioita, joiden avulla nuoret saataisiin kiinni työelämään: siitä tosin tuntui huolehtivan paremmin talouden kasvu. Rahikainen kuvaa hauskasti, millaisia kuvauksia virkailijat ammatinvalinnan ohjaukseen tulleista nuorista kirjoittivat: esimerkiksi lähetin työtä hakeneesta tytöstä kirjoitettiin vuonna 1971 "pieni pirpana, silmät siististi meikattu", pojista kirjattiin usein hiusten pituus.

Monen kirjoittajien valitsema tapa yhdistää mikro- ja makrohistoriallisen tutkimusote tai havainnollistaa asioita yksittäisten elämäntarinoiden kautta on lukijaystävällinen ja toimiva. Esimerkiksi Kaisa Vehkalahti onnistuu kehittelemään artikkeliinsa jännittävän juonen siitä, mitä Vuorelan kasvatuskotiin joutuneille Hildalle ja Jennylle tapahtuu ja kertomaan samalla myös kasvatuslaitoksista yleensä ja niiden arjen kulusta. Kasvatusinstituutioista tärkein oli tietenkin koululaitos, jonka avulla nuorison elämää haluttiin yhdenmukaistaa ja kontrolloida.

1970-luvun alussa kaupunkilaisnuorten määrä ylitti ensimmäistä kertaa maalla asuvien nuorten määrän. Samoihin aikoihin nuorista tuli myös ensimmäistä kertaa markkinoinnin kohderyhmä, kuten Visa Heinosen artikkelista selviää. Erilaisia tuotteita mainostettiin elokuvien, poptähtien ja musiikin avulla. Tämä herätti arvatenkin myös kritiikkiä ja kaupallisuuden vastustusta. Heinosen artikkeli ja kokonaiskuva 1960-luvusta ja sen nuorisosta täydentyy muuten mainiosti lukemalla Heinosen yhdessä Matti Peltosen ja Vesa Kurkelan kanssa toimittamaa Arkinen kumous. Suomalaisen 60-luvun toinen kuva -teosta (2003).

Samoihin aikoihin myös murrosiän käsite ja murrosikäpuhe levisivät laajempaan käyttöön: nuorten muuttunut käytös ja sen herättämä vanhempien neuvottomuus oli helppo laittaa ohimenevän ikävaiheen syyksi, kirjoittaa käsitteen vaiheita Suomessa tutkinut Sinikka Aapola. Käsitteen oli luonut suomen kieleen ilmeisesti kasvatustieteilijä Aksel Rosenqvist teokseensa Murrosikä ja kasvatus (1915), jossa puberteetin katsottiin vaikuttavan eri tavoin poikiin ja tyttöihin - heidän kehityksensä oletettiin olevan eriaikaista ja puberteetin vaikuttavan syvemmin tyttöihin.

Suuren muuttoliikkeen jälkeen "murkut" kasvoivat yhä useammin lähiöissä. Lähiöideologian mukaan asunnoista ja asuinympäristöistä tuli tehdä viihtyisiä, jotta tuleva sukupolvi saataisiin pois kaduilta; perinteisen kaupungin umpikorttelit ja takapihat eivät enää soveltuneet kasvuympäristöksi. Muisteluaineistossa lähiöt näyttäytyvät nostalgisessa valossa auvoisina paikkoina ja kodin tila saa vähäisemmän merkityksen kuin sen lähiympäristö, selviää Kirsi Saarikankaan artikkelista.

Yhteisöllisyydestä ja yhteiskunnallisesta toimijuudesta

Vesa Puurosen mukaan 1940- ja 1950-luvuilla asuinpaikka, ikä- sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet, koulu ja sukupuoli määrittelivät nuorisoryhmien koostumuksen. Sitten alkoivat vaikuttaa nuorisokulttuurit, musiikkimaut ja tyyli. 1960-luvun loppu ja 1970-luku taas olivat formaalien ryhmien aikaa ja yhä useammin poliittiset ideologiat olivat ryhmämuodostuksen taustalla. Vuosituhannen lopulla muodollisissa ryhmissä toimiminen ei ollut niin suosittua ja merkityksellistä; etnisyydestä tuli uusi ryhmänmuodostuksen kriteeri.

Erityisesti Puurosen artikkelissa lukijaa johdatellaan jo kohti tämän päivän nuorisokulttuureja. Teoksen kiinnostavuutta olisi lisännyt entisestään se, että mukaan olisi otettu Puurosen ajatusten täydennykseksi artikkeli tai pari nuorisokulttuureiden lähihistorian muutoksista, esimerkiksi siitä, miten monikulttuurisuuden arkipäiväistyminen on käytännössä vaikuttanut nuorisokulttuureihin ja ryhmänmuodostukseen (mielestäni teoksen historiapainotteisuus ei toki sulkisi tätä mahdollisuutta pois). Yksi vähemmistönuoria käsittelevä artikkeli teoksessa onkin, siinä Airi Markkanen käsittelee Suomen romaninuoria ja mm. romaniasun merkitystä.

Kokoelma päättyy Kari Kallioniemen populaarikulttuuria ja suomalaisuutta käsittelevään artikkeliin, joka tavallaan sitoo langanpäät yhteen viitaten Matti Virtasen fennomaanien nuorsuomalaisen linjan sukupolvidynamiikkaa käsittelevään avausartikkeliin ja läpi kokoelman silloin tällöin esiin pulpahteleviin kysymyksiin nuorison määrittelystä ja yhteiskunnallisesta tehtävästä ja asemasta eri aikoina. Nimenomaan nuorten moninaisen yhteiskunnallisen toimijuuden kuvaaminen onkin ollut toimittajien yhtenä esiinlausumana tavoitteena koko teoksessa ja tässä on onnistuttu kiitettävästi - artikkelit on taustoitettu hyvin ja kokonaisuutena kirjasta muodostuu myös erityisnäkökulma Suomen lähimenneisyyteen, kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Onnistunut kokonaisuus

Teoksessa on runsaasti kuvamateriaalia: muutama maalaus, tuote- ja elokuvamainoksia sekä valokuvia, jotka on hankittu paitsi arkistoista, myös yksityiskokoelmista. Ehkä juuri vm. seikasta johtuen teoksen kuvakieli tuntuu tuoreelta ja oivaltavalta sekä kummallisella tavalla perhealbumimaisen tutulta. Lisäksi kuvat kertovat oman tarinansa myös nuorisomuodin muuttumisesta (joka ei ollut pääteemana missään artikkelissa) ja esittelevät teoksen linjan mukaisesti nuoria laajasti - paljon sekä ns. "tavallisia" nuoria että nuorisokulttuurisia ryhmiä.

Nuoruuden vuosisadan käsikirjamaisuutta korostaa se, että teoksessa on laajat asia- ja henkilöhakemistot. Lisäksi suurin osa kirjoittajista on laatinut artikkeliinsa kattavan kirjallisuusluettelon, joka helpottaa lisätiedon etsimisessä. Ansioksi voidaan lukea myös se, että artikkelit ovat keskenään vuoropuhelussa: kirjoittajat ovat lukeneet toistensa artikkelit huolella ja teoksen sisäiset viitteet eivät ole vain yksittäisiä poikkeuksia.

Kirja on suunnattu laajalle lukijakunnalle ja tässä tarkoituksessa artikkelit on kirjoitettu yleistajuisesti ilman turhaa jargonia. Luettavuutta lisää myös se, että kirjallisuusviitteet ja yksityiskohtaisemmat tarkennukset on sijoitettu artikkeleiden loppuviitteisiin.

Täytyy sanoa, että vain harvoin olen lukenut tietoteosta sellaisella antaumuksella kuin Nuoruuden vuosisataa luin: edes viikonlopun kuulas syyssää ei houkutellut kun ahmin tämän 500-sivuisen opuksen käytännössä yhdeltä istumalta. Teos on äärimmäisen mielenkiintoinen kokonaisuus ja laaja katsaus aiheeseen ja suosittelen sitä mitä lämpimimmin kaikille nuorten ja nuoruuden kanssa työskenteleville - tai oikeastaan kaikille aikansa nuorille.

Kirjallisuus

Peltonen, Matti & Kurkela, Vesa & Heinonen, Visa (toim.) 2003, Arkinen kumous. Suomalaisen 1960-luvun toinen kuva. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Henna Mikkola, FM, YTM
Jyväskylän yliopisto
Nykykulttuurin tutkimuskeskus