Elore 2/04, ISSN 1456-3010
Elore 2/2004, 11. vuosikerta
Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu
ISSN 1456-3010, URL: http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_04/kov204.html
E-mail: loristi@cc.joensuu.fi

Rajoja maalla ja mielessä

Hanna Korvela


Teppo Korhonen & Helena Ruotsala & Eeva Uusitalo (eds.): Making and Breaking of Borders. Ethnological Interpretations, Presentations, Representations. Helsinki. SKS. 2003.

Miten nykyihminen määrittelee itsensä suhteessa muihin? Miten luodaan rajoja tai puretaan niitä? Monikulttuurisuus alkaa olla jo arkipäivää ja media tuo kaukaisetkin kulttuurit lähelle. Kuitenkin ihmisillä ja ihmisryhmillä on tarve määritellä omaa identiteettiään suhteessa muihin. Näitä rajoja ja identiteetin muodostumista käsitellään artikkelikokoelmassa Making and Breaking of Borders. Ethnological Interpations, Presentations, Representations. Aihetta käsitellään teoksessa useilta eri näkökanteilta mm. mentaalisten, symbolisten ja fyysisten rajojen kautta. Kirja on vuosien työn tuloksena syntynyt etnologinen artikkelikokoelma, joka koostuu 30 eurooppalaisen tutkijan kirjoituksista, näihin kaikkiin ei tässä arviossa ole luonnollisestikaan mahdollista paneutua. Kirjan taustalla on Seitsemäs suomalais-unkarilainen kansatieteen symposium, joka järjestettiin Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevolla Utsjoella 17.-22.6.2000. Seminaarin teemana oli samainen rajojen rakentaminen ja rikkominen kuin käsillä olevassa kirjassakin. Valtaosa artikkeleiden kirjoittajista on joko suomalaisia tai unkarilaisia; kirjoittajien määrästä johtuen teos on hieman pirstaleinen, mutta samalla hyvin moniulotteinen. Se käsittelee rajojen muodostumista ja purkamista niin fyysisesti kuin ihmisten mielissäkin.

Mielten rajoja

Monikulttuurisuus ja monikulttuurinen ajattelu ovat Euroopassa viime vuosikymmenien aikana lisääntyneet. Tähän ovat vaikuttaneet niin EU kuin sähköisten viestimien leviäminen ja yleistyminenkin: sähköiset viestimet saavat maailman vaikuttamaan pienemmältä. Median leviäminen luo kuitenkin myös vahvoja stereotypioita muiden maiden ihmisistä: se ei siis vain pura rajoja, vaan myös luo uusia. Ryhmien väliset rajat eivät ole vain fyysisiä, kuten valtion rajoja tai näkyviä symboleita, vaan ne voivat olla myös näkymättömiä, ihmisten mielissä olevia ennakkoluuloja ja –käsityksiä. Näihin rajoihin Making and Breaking Borders paneutuu.

Ennakkoluulot juontavat usein juurensa historiasta: sota-aikana vastapuolen julmuutta on liioiteltu ja nämä käsitykset pysyvät tiukasti jopa satoja vuosia, vaikka niillä ei olisi lainkaan totuuspohjaa. Bertalan Andrásfalvy käsittelee artikkelissaan About peoples´ imaginery borders Unkarin naapurimaissa yhä vallalla olevia stereotyyppisiä käsityksiä unkarilaisista. Historialliset tapahtumat, tarinat ja jopa koulukirjat ruokkivat yhä kuvaa unkarilaisesta ylhäisöstä, maan omistajista, jotka pitkään alistivat romanialaisia, tsekkiläisiä ja slovakialaisia talonpoikia. Tämä stereotypia on yhä vallalla ja näkyy myös arkipäiväisissä kohtaamisissa unkarilaisten ja Unkarin naapurimaiden kansalaisten välillä.

Myös ihmisen elämänkaaren juhlat ovat rajapyykkejä. Näitä rajoja ihmiset pitävät yllä erilaisten rituaalien avulla. Outi Fingerroosin artikkeli Concrete, complex and abstaract borders käy läpi Karjalan alueen luterilaisia hautajaisia vuosina 1917-1939. Aineistonaan Fingerroos on käyttänyt haastatteluja. Hän toteaa, että kerrotut tarinat hautajaisrituaaleista olivat stereotyyppisiä: ne noudattivat samaa kollektiivista kaavaa ja henkilökohtaiset muistot hautajaisista jäivät vähäisiksi. Epätavallisten kuolemien (lapsen kuolema, sisällissodassa kuollut tai itsemurha) kertominen ja muisteleminen tuotti Fingerroosin mukaan haastateltaville vaikeuksia, sillä ne eivät noudattaneet tavanomaista kaavaa.

Symbolit ryhmän vahvistajana ja rajojen luojina

Symboleilla luodaan yhtenäisyyttä ryhmän sisälle ja niillä viestitetään omasta ryhmästä ulkopuolisille. Symbolit toimivat rajojen ja yhtenäisyyden luojina. Yleisimpiä symboleja ovat mm. valtioiden liput ja kansallislaulut, mutta myös esimerkiksi olympialaiset voidaan nähdä symbolisesti, toimivathan ne kansallisuustunteen luojina. Symbolit ovat linkki menneen ja nykyisyyden välillä: historia luo ja muovaa ihmisryhmiä, ja symbolit kertovat aina nykyhetken lisäksi myös ryhmän historiasta.

Katri Kaunisto käsittelee artikkelissaan The banners of the labour movement – symbols of class barriers lippuja ja banderolleja työläisten symboleina. Työläisten käyttämä punainen väri on lähtöisin Ranskan suuresta vallankumouksesta, mutta se on ylittänyt maantieteelliset ja etniset rajat ja luonut uuden ryhmän, jota yhdistävät sosiaalinen asema ja ammatillinen tausta. Kauniston mukaan liput ja banderollit symboloivat valtaa ja luovat rajoja; siksi esimerkiksi Suomen sisällissodassa liput ja banderollit olivat aktiivisen tuhon kohteena.

Anna-Maria Åström puolestaan tuo artikkelissaan What are borders in a borderless society? Territorialisation processes on the national and local level in everyday life esille kansallisten ja etnisten rajojen luomisen symbolien avulla. Erityisesti kansalliset liput korostavat hänen mukaansa yhteenkuuluvuutta ja rajaa meidän ja muiden välillä. Suhtautuminen kansalliseen lippuun vaihtelee kuitenkin merkittävästi niin maittain kuin tilanteittainkin. Lippuun voidaan suhtautua hartaan vakavasti ja kunnioittavasti tai sitä voidaan käyttää humoristisesti esimerkiksi urheiluvaatteissa ja –välineissä, kuten mm. Tanska ja Norja ovat tehneet.

Rajoja maalla

Rajat linkittyvät aina historiaan ja kulttuuriin. Fyysiset rajat voidaan nähdä laajemmassa mittakaavassa, esimerkiksi tarkastelemalla koko Eurooppaa, tai suppeammin keskittymällä pienempiin maantieteellisiin alueisiin. Helena Ruotsala käyttää artikkelissaan Nomadising identities in the northern fringe area norjalaisen antropologi Fredrik Barthin varsin käypää jaottelua makrotasoon, keskitasoon ja mikrotasoon. Makrotason tutkimus kattaa suuremman alueen: Euroopan tai valtion, keskitaso kattaa pienemmän alueen ja mikrotaso on yksilötason tutkimusta. Identiteeteistä puhuttaessa fyysiset rajat ovat harvoin yksiselitteisiä tai valtioiden rajojen mukaan meneviä. Kontaktit muihin ihmisryhmiin muuttuvat ja vaihtuvat: tapahtuu sulautumista ja eriytymistä. Nämä muutokset eivät tapahdu yhtäläisesti valtiollisen politiikan kanssa.

Pekka Leimu käy artikkelissaan Breaking cultural borders – Central Europe and Middle Europe läpi Eurooppalaisia kulttuurirajoja maantieteellisesti. Leimun mukaan Sven B. Ekin vuonna 1971 tekemä jaottelu 5 eurooppalaiseen kulttuuripiiriin ei ole enää nykypäivänä paikkaansa pitävä. Leimu luokittelee itse Euroopan neljään kulttuuripiiriin: eteläiseen, pohjoiseen, itäiseen ja pohjoiseuraasialaiseen. Lisäksi hän tekee jaotteluita näiden alueiden sisällä. Pohjois-etelä -akselilla Leimu pitää tärkeimpänä määrittävänä tekijänä juoma- ja ruokakulttuuria: etelän oliivinviljelyalue, Keski-Euroopan viinialueet ja pohjoisen olutmaat. Rajat ovat Leimun mukaan hyvin vaikeasti määriteltäviä. Sen sijaan itäisen ja läntisen Euroopan kulttuuripiirit ovat selkeämmin määriteltäviä: erottavana tekijänä toimii uskonto sekä viime vuosisadan poliittiset selkkaukset. Näiden lisäksi Leimu erottaa ns. Väli-Euroopan (lännen ja idän välissä olevat kulttuurialueet) sekä Siperian, joka hänen mukaansa on "Euroopan jatke".

Suppeammalla maantieteellisellä alueella voidaan tutkia myös valtioiden sisällä olevia rajoja. Esimerkiksi Suomessa etelän ja pohjoisen välillä on merkittäviäkin eroja. Pohjois-Suomi on kuulunut kulttuurintutkimuksessa periferiaan, josta on tutkittu lähinnä saamelaisten elämää "eksoottisena kohteena": tavallisia pohjoissuomalaisia ihmisiä ja heidän kulttuuriaan ei ole juurikaan tutkittu, kuten Hanna Kyläniemi ja Päivi Rahikainen toteavat yhteisartikkelissaan Northern Finland – a special cultural area. Helena Ruotsala puolestaan käsittelee artikkelissaan Lappia ja sitä miten alueen saamelais-suomalainen väestö on muodostunut ja miten alueen luonto ja historia (vuosisatainen kolonisaatio ja valloitukset) ovat vaikuttaneet paikallisen kulttuurin muotoutumiseen.

Kansatieteellisessä tutkimuksessa on pitkään luotu dikotomioita maaseudun ja kaupungin välille. Maaseutu nähtiin pitkään "aitona" kansatieteellisenä tutkimuskohteena ja kaupunkitutkimusta väheksyttiin. Kaupunkitutkimus lunasti paikkansa kansatieteellisessä tutkimuksessa 1970-luvulla, mutta vastakkainasettelut ja rajojen luominen kaupungin ja maaseudun välille on jatkunut näihin päiviin. Katariina Heikkilä kyseenalaistaa näitä dikotomioita artikkelissaan Agriculture and rural areas today – a question of boudaries. Heikkilän mukaan rajat kaupungin ja maaseudun välillä ovat murtumassa yhä useampien joko työskennellessä kaupungissa ja asuvan maaseudulla tai toisinpäin.

Lopuksi

Making and Breaking of Borders on mielenkiintoinen katsaus etnisyyteen, identiteettiin ja identiteettien rakentamiseen. Se käsittelee aihettaan monipuolisesti ja onnistuu pitämään lukijan mielenkiinnon yllä. Teoksen monet näkökulmat eivät päästä lukijaansa helpolla, mutta sopivan lyhyet, napakat ja selkeät artikkelit keventävät luku-urakkaa. Itseäni inspiroivat erityisesti mentaalisella ja merkitystasolla liikkuvat artikkelit, mutta teoksesta löytyy varmasti jotain uutta ja mielenkiintoista jokaiselle kulttuurien tutkijalle.

Hanna Korvela
Fil.yo, opiskelija
Kansatiede, Turun yliopisto