Hanke-esittely: Normaalin rajoilla – Dementian ja vanhuuden kulttuuriset merkitykset suomalaisessa ja venäläisessä kulttuurissa

Koneen säätiön rahoittama tutkimushanke 2016–2019

Vetäjä Maija Könönen, Sinikka Vakimo, Tatiana Tiaynen-Qadir, Julia Zelikova, Anna Kinnunen

Verkkosivut: https://demoldcult.wordpress.com/

 

Monitieteisen ja kansainvälisen tutkimushankkeen humanistista näkökulmaa painottava lähestymistapa vanhuutta ja dementiaa kohtaan haastaa vallitsevien poliittis-taloudellisten ja lääketieteellisten diskurssien ylläpitämän kielteisten stereotypioiden yksipuolisuuden. Niissä vanhuus nähdään ensisijaisesti sairauksien, lisääntyneen hoivantarpeen ja fyysisten sekä henkisten voimavarojen hiipumisen ikäkautena. Vanhuus on näin määrittynyt yhteiskunnalliseen marginaaliin ja kulttuuriseen toiseuteen.

Tarkastelemme kriittisesti kulttuurisia vanhuuskäsityksiä historiallisina ja kontekstuaalisina konstruktioina, siis ajassa ja kulttuurissa muuttuvina ja liikkuvina, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa uusinnettuina käsityksinä suomalaisessa ja venäläisessä kulttuurissa. Tarkastelumme painopiste on väestön ikääntymisen myötä lisääntyvässä dementiassa ja sen kulttuurisessa jäsentämisessä. Dementiatutkimusta ovat hallinneet biolääketieteelliset ja sosiaalipoliittiset lähestymistavat, ja Suomessakin aihetta on lääketieteellisen tutkimuksen ohella käsitelty pääosin yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä hoivan vaatimista resursseista käsin. Humanistisesta, kulttuuristen käsitysten suunnasta aihetta ei ole juurikaan lähestytty, ei suomalaisessa eikä venäläisessä kulttuuripiirissä.

Tutkimushankkeemme avaa uusia näkökulmia ja vaihtoehtoja vanhuusiän ja muistisairauksien näkemiseen ja ymmärtämiseen. Tarkastelemme kulttuurisia käsityksiä muistisairauksista ja niiden määrittämisestä yhtäältä suhteessa ”normaaliksi” miellettyyn vanhuuteen. Toisaalta näemme dementian mielen sairauksiin verrattavissa olevana kulttuurisesti näkymättömänä, hulluudeksi tai höperyydeksi leimattuna ja torjuttunakin ilmiönä, josta on joko kokonaan vaiettu tai siitä on puhuttu kiertoilmauksin, hiljaa tai etäännyttävästi neurofysiologisin käsittein. Dementiaan liitetään usein vertauskuvia, jotka paljastavat sen herättämän ahdistuksen ja tietämättömyyden: sitä on kutsuttu ”2000-luvun demoniksi”, ”hiljaiseksi tsunamiksi” tai ”kyteväksi aikapommiksi”. Dementiaan kytkeytyy inhimillistä kärsimystä, mutta se miten tätä tragiikkaa kuvataan ja tulkitaan, liittyy enemmän ympäröivään kulttuuriin, aikaan ja paikkaan kuin biologiaan.

Tutkimuskohde

Hankkeella on kaksi toisiinsa liittyvää tutkimuskohdetta: vanhuus ja dementia. Tutkimushankkeen päätavoitteena on selvittää, miten vanhuutta ja dementiaa määritellään kulttuurisesti Suomessa ja Venäjällä. Lähestymme kohdettamme kahdesta suunnasta kysymällä:

  • Miten vanhuus- ja dementiakäsitykset muotoutuvat osana historiallista, yhteiskunnallista, uskonnollista ja ideologista kontekstia (makrokonteksti).
  • Miten ikään ja dementiaan liittyvät käsitykset rakentuvat erilaisten sosiaalisten kategorioiden, kuten esimerkiksi iän, sukupuolen, sukupolven tai asuinpaikan vaikutuksesta (mikrokonteksti).

Hankkeen perimmäinen pyrkimys onkin tehdä näkyväksi, purkaa ja kyseenalaistaa niitä kulttuurisia käytäntöjä ja diskursseja, joissa ikääntyviä syrjiviä ja marginalisoivia stereotypioita ja stigmoja tuotetaan ja vahvistetaan. Kahden kulttuuripiirin tarkastelu yhdessä ja erikseen edesauttaa stereotypioiden havaitsemista ja purkamista.

Venäjä ja venäläinen kulttuuri tarjoavat hedelmällisen lähtökohdan vanhuus- ja dementiakäsitysten ristivalottamiselle ja piiloisten kulttuuristen näkemysten esiintulolle kummankin kulttuurin monenlaisista traditioista ja ajattelumalleista koostuvissa konteksteissa. Vaikka Venäjällä demografinen kehitys on seurannut läntisten jälkiteollisten maiden suuntaa, siellä väestön ikääntymiseen liittyvät kysymykset ovat vasta tulemassa ajankohtaisiksi. Niitä pyritään ratkaisemaan uudistamalla vähitellen sosiaalihuolto-, terveydenhoito- ja eläkejärjestelmiä. Dementian käsite on suurelle osalle vielä vieras eikä sen lääketieteellistä selitysmallia ole yleisesti omaksuttu. Oletamme, että nämä seikat erilaisten kulttuuristen arvojen ja traditioiden lisäksi muokkaavat käsityksiä vanhuudesta ja dementiasta.

Kahden kulttuuripiirin ristivalotuksemme tueksi olemme hahmotelleet yhteiskunnan osa-alueita, joissa vanhuus- ja dementiakäsitykset mahdollisesti problematisoituvat Suomen ja Venäjän kontekstissa. Tällaisia ovat muun muassa kysymykset:

  • Kuinka vanha on vanha? Vanhuuden määrittely tilanteessa, jossa eläkeikä vaihtelee suuresti kahden valtion välillä.
  • Vanhuuden ajan elämäntapojen ja ikääntyneiden kulttuurien muotoutuminen tilanteessa, jossa jälkimodernin kulutuskulttuurin lanseeraama, aktiivista ja individuaalia eläkeläisyyttä implikoiva ”kolmas ikä” on toistaiseksi mahdollinen vain hyvin pienelle osalle eläkeläisiä Venäjällä.
  • Vanhuuskäsitysten muotoutuminen sukupuolittain eriytyneesti tilanteessa, jossa ikä- ja sukupuolijärjestysten jäsentämät ajattelumallit, perhearvot ja -ideaalit sekä sukupolvisuhteet määrittyvät eri tavoin.
  • Erilaisten ihmiskäsitysten ja terveys- ja sairausmielikuvien kytkeytyminen ”normaalin” ja ”epänormaalin” ihmisyyden määrittelyyn.
  • Erot yhdenmukaisuuden vs. erilaisuuden arvottamisessa ja kollektiivisuuden vs. yksilöllisyyden korostumisessa.
  • Muistamisen merkitys ja arvostus kulttuurissa, muistisairauden suhde ihmisyyden määrittymiseen.
  • ”Kansakunnan muistin” merkitykset. Vanhenemisen ja dementian tarkastelun yhteydessä ollaan aina tekemisissä myös muistille annettujen kollektiivisten ja poliittisten merkitysten kanssa – niin muistin ja menneisyyden merkityksestä yksilölle kuin yhteisölle tai kokonaiselle kansakunnalle.

Tutkimusryhmä

Tutkimushankkeeseen osallistuu viisi uransa eri vaiheissa olevaa tutkijaa, joista kukin lähestyy hankkeen yhteisiä tutkimuskysymyksiä oman tieteenalansa näkökulmasta.

Hankkeen vetäjä professori Maija Könönen tutkii ikääntymisnarratiiveja venäläisessä kaunokirjallisuudessa kirjallisuudentutkimuksen (kirjallisuusgerontologian) menetelmin. Hän pyrkii valottamaan sitä, miten historialliset puitteet ja kulttuuriset, erityisesti uskonnolliset, filosofiset ja muut ideologiset vaikutteet ovat muovanneet vanhuuteen ja erityisesti dementiaan liittyviä mielikuvia, käsityksiä ja arvoja. Tarkastelun painopiste on kirjallisuuden representaatioissa ilmenevissä dementian (vanhuuden höperyyden – starčeskij marazm) ja minuuden sekä dementian ja ”hulluuden” suhteissa, mikä puolestaan kertoo venäläisestä ihmiskäsityksestä ja sen suhteesta rationaliteettiin. Voiko vanhuuden ja dementian kuvauksista löytää hyveitä esim. ortodoksiseen kilvoitteluun kuuluvien pyhän hulluuden tai luostarivanhustraditioiden esikuvien mukaisesti?

Dementiaan yleensä liitettyä ”minuuden katoamista” ja ”rappeutumisnarratiivia” kyseenalaistetaan tarkastelemalla kaunokirjallisia tekstejä lähtökohtaisesti ”eheää minuutta” edellyttävän narratiivisen identiteetin käsitteen kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös kirjallisuusgenren ja kertojan roolia dementianarratiivin rakentumisessa. Aineisto koostuu sekä venäläisestä fiktiivisestä proosasta että nk. dokumenttiproosasta. Mukana tarkastelussa on myös dementia-aiheisia blogikirjoituksia.

Hankkeen vanhempi tutkija dosentti Sinikka Vakimo tutkii dementia- ja vanhuuskäsitysten kansanomaista historiaa Suomessa. Hän selvittää, miten suomalaisesta, pääosin 1900-luvun agraarikulttuurin ajattelusta kertovista aineistoista voidaan nähdä erontekoja normaalin ja epänormaalin vanhenemisen sekä vanhuuden ajan ja dementian välillä. Tätä varten tutkimuksessa luetaan ristiin erityyppisiä ja eriaikaisia kerronnallisia ja muita tekstejä. Näiden rinnalla Vakimo hyödyntää tutkimushanketta varten tuotettuja, nykyajan käsityksistä kertovia omaelämäkerrallisia ryhmäkeskustelu- ja kirjoitusaineistoja. Tutkimuksen laaja tavoite on pyrkiä hahmottamaan dementiaan ja vanhenemiseen liittyviä pitkän keston kulttuurisia ajattelumalleja sekä eritellä lyhytkestoisempia ja aikaan sidoksisempia ja muuntuvia määrityksiä näistä. Tutkimusaineistoja luetaan ja tulkitaan erityisesti ikä- ja sukupuolierojen sekä luokkaerojen näkökulmista.

Hankkeen tutkijatohtori YTT Tatiana Tiaynen-Qadir tutkii Suomessa asuvien venäjänkielisten maahanmuuttajanaisten kokemuksia vanhenemisesta. Miten he mieltävät ikääntymisen ja minkälaisia ikääntymisstrategioita heillä on elämässään? Keskeinen kysymys on se, miten nämä strategiat muuttuvat kun he kohtaavat vaihtoehtoisia näkemyksiä ja käytäntöjä suomalaisessa kulttuuripiirissä. Minkälaisia ruumiiseen, emootioihin ja luovuuteen liittyviä ikääntymisen puolia nousee esiin? Tutkimusaineisto on peräisin kahdesta eri lähteestä: 1) venäjänkielisten maahanmuuttajanaisten keskustelu- ja kirjoitusryhmässä tuotetuista elämänkaarikertomuksista, ja 2) etnografisesta kenttätutkimuksesta erilaisia aktiviteetteja venäjänkielisille senioreille Helsingissä järjestävän projektin piirissä. Tiaynen-Qadirin tutkimus yhdistää innovatiivisesti ikääntymisen antropologian kulttuurigerontologian lähestymistapoihin.

Hankkeen toinen tutkijatohtori PhD Julia Zelikova on pietarilainen sosiologi, joka tutkii ikääntymiseen liittyviä stereotypioita nyky-Venäjällä. Hän keskittyy erityisesti ikääntyvien seksiin ja rakkauteen liittyviin asenteisiin ja stereotyyppisiin käsityksiin. Sen lisäksi, että Zelikova tarkastelee stereotyyppisiä stigmatisoivia ja marginalisoivia vanhuuskäsityksiä tuottavia diskursseja ja käytänteitä, hän haluaa osoittaa sellaisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tarpeen, joka lisää ymmärrystä ikääntyvien seksuaalisten suhteiden merkitystä ja arvoa kohtaan. Tutkimuksessa ikääntyminen nähdään yhteiskunnallisten instituutioiden konstruoimana prosessina, jossa luodaan perusta eronteoille ”nuoruuden”, ”keski-iän” ja ”vanhuuden” välille liittämällä tietynlaiset sosiaalisiin ja kulttuurisiin konventioihin perustuvat käyttäytymisnormit näihin kategorioihin. Zelikovan empiirinen aineisto koostuu 18 syvähaastattelusta, joista ikääntyneitä ja seksuaalisuutta määrittävät diskursiiviset käytänteet, stereotyyppiset käsitykset ja myös kulttuuriset ikänormit nostetaan esiin erilaisin analyyttisin menetelmin.

Hankkeen nuorempi tutkija FM Anna Kinnunen tutkii vanhuutta ja dementiaa koskevia käsityksiä suhteessa suomalaisessa kulttuurissa määrittyviin hulluuskäsityksiin. Hän käyttää tutkimusaineistonaan pohjoissavolaisen Niuvanniemen sairaalan psykiatristen potilaiden sairauskertomuksia. Tutkimuksen primääriaineisto muodostuu noin sadasta sairauskertomuksesta, joissa potilailla on diagnosoitu vanhuuden mielisairaus. Sairauskertomukset ajoittuvat 1930-luvulle, jonka sosiokulttuurista ilmapiiriä leimasi nuoren, terveen ja vahvan ruumiin ihannointi. 1900-luvun alkuvuosikymmenten psykiatriassa taas korostettiin näkemystä, jonka mukaan mielen toiminnan häiriöt heijastuvat poikkeavuuksina potilaan ruumiissa. Aikakauden ideologinen konteksti luo Kinnusen tutkimuksessa mielenkiintoisen kehyksen kysymykselle, miten vanhenevaa mieltä ja ruumista nimetään, kuvataan ja käsitellään 1930-luvun psykiatrisissa sairauskertomuksissa. Tutkimuksessa selvitetään myös normaalina ja poikkeavana pidetyn vanhenemisen rajaa tarkastelemalla merkintöjä potilaiden laitoshoitoon johtaneista syistä: millaisia tietoja esimerkiksi potilaan omaiset ovat antaneet tämän käyttäytymisestä, ja mikä heidän mukaansa aiheutti tarpeen toimittaa omainen psykiatriseen hoitoon? Missä siis kulki kotona hoidetun vanhuuden ”höperyyden” ja laitoshoitoa vaatineen poikkeavuuden raja? Kinnusen hankkeessa toteuttama tutkimus on osa hänen käynnissä olevaa perinteentutkimuksen väitöskirjahankettaan. Väitöstutkimuksessaan Kinnunen tarkastelee psyykkisesti sairastaviin ihmisiin kytkeytyvien kulttuuristen käsitysten konstruointia erilaisissa ja eriaikaisissa kotimaisissa aineistoissa.

 

Hankkeen tutkijat kuuluvat Itä-Suomen yliopiston (UEF) humanistisen vanhuustutkimuksen tutkijaryhmään. Hanke tekee yhteistyötä Helsingissä toimivien Maria Akatemia ry:n ja Helenan Vanhainkodin Säätiön kanssa.