Miehiä näkyvissä!

Ojala, Hanna & Pietilä, Ilkka (toim.) 2013: Miehistä puhetta. Miehet, ikääntyminen ja vanhenemisen kulttuuriset mallit. Tampere: Tampere University Press. 308 sivua.

Markkola, Pirjo, Östman, Ann-Catrin & Lamberg, Marko (toim.) 2014: Näkymätön sukupuoli. Mieheyden pitkä historia. Tampere: Vastapaino. 405 sivua.

Karoliina Ojanen

 

Jotakin miestutkimuksellisten kysymysten ajankohtaisuudesta kertoo, että nämä maskuliinisuuksien monia sisältöjä esiin tuovat artikkelikokoelmat ilmestyvät lähes samanaikaisesti. Vaikka miehet olivat pitkään implisiittisesti tutkimuksen keskiössä edustaen tieteen normia sen kohteena ja subjektina, ovat mieheydet historioineen ja sävyineen jääneet stereotypioiden ja yleistysten peittoon. 1980-luvulla laajemmin virinneessä miestutkimuksessa miehiä alettiin tarkastella myös sukupuolinäkökulmasta ja feministisiä metodologioita soveltaen. Nämä kokoelmat sijoittuvat osaksi tätä perinnettä, välillä tiukemmin ja välillä löyhemmin.

Kirjat nostavat esiin keskustelut hegemonisesta maskuliinisuudesta sekä maskuliinisuuksien paikallisesta ja historiallisesta rakentumisesta ja asettavat ne vuoropuheluun empiiristen aineistojen kanssa. Näkymätön sukupuoli marssittaa lavalle mieheyden muotoutumisen prosesseja esimerkiksi tuomiokirjojen ja 1800-luvun prostituutiokeskustelujen kautta, kun Miehistä puhetta tarttuu vanhojen miesten vanhenemisen nykyisiin kokemuksiin ja yhteiskunnallisiin merkityksiin pääasiassa haastattelu- ja tilastoaineistoin. Molemmat kirjat lukeutuvat osaksi miestutkimusta; Miehistä puhetta ankkuroituu tiukemmin yhteiskuntatieteelliseen perinteeseen, Näkymätön sukupuoli taas on nimenomaan historiatieteellistä sukupuolentutkimusta.

Linssissä vanhojen miesten arki

Hanna Ojalan ja Ilkka Pietilän toimittama artikkelikokoelma Miehistä puhetta asettuu kulttuurigerontologiseen tutkimuskenttään. Miesten vanhuuden sukupuolentutkimuksellinen tarkastelu on ollut suhteellisen vähäistä. Julkisissa keskusteluissa vanhukset niputetaan usein yhdeksi ryhmäksi huomioimatta erilaisten sosiaalisten erojen vaikutusta vanhuuden kokemuksiin; yksi näistä eroista on sukupuoli, joka puolestaan rakentuu erilaisten sosiaalisten erojen leikkauksissa, intersektioissa (Ojalan & Pietilän artikkeli, s. 26). Sukupuolen puuttuminen vanhenemisen tutkimuksesta juontaa juurensa käsitykseen vanhojen ihmisten sukupuolettomuudesta. Lisäksi vanhuus on väestörakenteen vuoksi näyttäytynyt aiemmin naisia koskevana asiana, joskin naisten ikääntymistä on tarkasteltu suhteessa miesten ikääntymiseen: sukupuolineutraali ikääntymisen mittari on ollut miehinen (Nikanderin artikkeli, s. 52). Ojala ja Pietilä motivoivat kokoelmaa sillä, että ikääntyvän väestön määrän lisääntyessä sukupuolten suhde tasoittuu, mikä vaikuttaa myös vanhenemisen sukupuolittuneisiin kulttuurisiin malleihin ja mielikuviin (Ojalan & Pietilän artikkeli, s. 15). Miesten vanhuuden tutkimus tulee yhä ajankohtaisemmaksi.

Miehistä puhetta on jaettu kolmeen temaattiseen osioon: 1) mies vanhenevassa yhteiskunnassa, 2) mies ja vanheneva ruumis sekä 3) vanheneva mies sosiaalisissa suhteissa. Ensimmäisessä osiossa kirjan toimittajat avaavat kattavasti miesten vanhenemisen tutkimuksen suhdetta miestutkimuksen käsitteisiin ja sukupuolentutkimuksellisiin kysymyksiin sekä tarjoavat tiiviin läpileikkauksen miestutkimuksen oppihistoriasta. He tuovat esiin miesten moninaisten erojen tutkimuksen tärkeyden, joka oli aikoinaan yksi innoite miestutkimuksen syntyyn: maskuliinisuus ei ole kaikille miehille sama.

Kirjan toisessa osiossa Ilkka Pietilä käsittelee tapoja, joilla ruumiillinen vanheneminen tuottaa hierarkkisia eroja työväenluokkaisten miesten yhteisöissä. Vaikka vanhenemista mitataan työväenluokkaisissa miesyhteisöissä fyysisen kyvykkyyden kautta, Pietilä tuo esiin tärkeän seikan: ruumiin vanheneminen ei ole vain miehisyyttä uhkaava asia, vaan myös elämänkulun tulkinnan resurssi. Metallimiesten haastatteluista on tulkittavissa ikäsyrjivää ajattelua, mutta Pietilä korostaa, että miesten suhtautumistavat kertovat myös niistä ruumiiseen ja vanhenemiseen liittyvistä normeista ja ideaaleista, joiden varaan työväenluokkainen miehisyys rakentuu. Pietilä analysoi monipuolisessa artikkelissaan vanhenemisen kontekstuaalisuutta ja intersektionaalisuutta, joka on olennaista vanhuuden kirjon ymmärtämiselle ja josta olisi hyötyä myös käytännön vanhustyölle.

Tapio Kirsin sekä empiirisesti että metodisesti antoisassa artikkelissa tarkastellaan miespuolisten omaishoitajien kokemuksia muistisairaiden puolisoiden hoitamisesta. Miesten tavassa kertoa kokemuksistaan esiintyy esimerkiksi työelämälle tyypillistä ongelmakeskeistä tai sotaan rinnastettavan velvollisuuden täyttämisen retoriikkaa. Sotaan viittaava retoriikka on kiinnostava huomio myös suhteessa Näkymätön sukupuoli -teoksen tarjoamaan historialliseen analyysiin sodan ja asevelvollisuuden merkityksestä suomalaisen mieheyden rakentumiselle. Kirsi analysoi myös sitä, miten miehet neuvottelevat ryhmätilanteessa erilaisista hoidon strategioista. Miehet tukeutuvat sekä feminiinisiksi että maskuliinisiksi tulkittuihin tapoihin puhua hoivasta eikä kiinnittyminen eri diskursseihin riipu kertojan sukupuolesta.

Miehistä puhetta -teoksen ehdoton ansio on se, miten monipuolisesti siinä tarkastellaan ikääntymistä ja vanhenevien miesten elämää sekä huomioidaan sosiaalisten erojen merkitys sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti. Aiheet liikkuvat eläkkeelle siirtymisestä miesten toimintakykyyn, miesten elintapojen muutoksista ystävyyssuhteisiin ja rooliin perheessä sekä vanhuuden toimijuudesta miesten liikunnan merkityksiin. Kirjan artikkeleissa analysoidaan myös miesten henkilökohtaisten tilanteiden ja historioiden vaikutusta eläkeiän ja vanhuuden kokemuksiin.

Mieheyden historioita

Näkymätön sukupuoli valottaa mieheyden suomalaista historiaa pitkällä aikavälillä. Liikkeelle lähdetään 1400-luvun birgittalaisveljien mieheyden ihanteista, ja muun muassa 1700-luvun karoliinisotureiden ja 1900-luvun suojeluskuntamieheyksien kautta kuljetaan kohti avartavan matkan päätöstä, 1960-luvun näkemyksiä (miesten) sosiaalisen nousun mahdollisuudesta ja miesihanteesta yhteiskuntatieteilijä Heikki Wariksen teksteissä. Vaikka kukin artikkeli keskittyy tiettyyn aikajaksoon, teos pysyy koossa ja tarjoaa yhtenäisen ja miellyttävän lukukokemuksen.

Näkymätön sukupuoli -teoksen aihevalikoima on laaja. Kirjaa ei ole jaettu temaattisiin osioihin, mutta artikkeleissa käsitellään seuraavia toisiinsa lomittuvia temaattisia aihepiirejä: 1) perhe, kotitalous ja patriarkaaliset suhteet, 2) miesten yhteisöt sekä 3) kunnia ja sivistys miehen mittana. Moni artikkeli keskittyy sotaan ja väkivaltaan, mutta artikkeleissa käsitellään myös esimerkiksi viinan juomisen merkitystä miesten luokkarajoja ylittävien yhteisöjen muotoutumisessa. Vaikka teos keskittyy miesten historian näkyväksi tekemiseen, se sivuaa myös naisten historiaa ja naisten asemaa sekä laajemmin suomalaisen kulttuurin piirteitä ja historiallisia prosesseja.

Koska kirjoittajat tarkastelevat mieheyttä sukupuolihistoriallisesta näkökulmasta, kukin artikkeli suhteutetaan miestutkimuksesta tuttuihin keskusteluihin ja erityisesti Raewyn Connellin näkemyksiin maskuliinisuuksista ja hegemonisesta maskuliinisuudesta. Tämä kehys tuodaan esiin jo johdantoartikkelissa, jossa todetaan, että hegemonisen maskuliinisuuden käsite ilmentää sitä, miten mieheysihanteet ovat sidoksissa yhteiskunnan rakenteisiin. Johdantoartikkelissa keskustellaan myös miestutkimuksen keskeisistä käsitteistä, mieheydestä, miehisyydestä ja maskuliinisuudesta. Mieheys määritellään viittamaan, mielestäni oivallisella ja analyyttisesti hyödyllisellä tavalla, miehenä olemiseen ja miehisinä pidettyihin ominaisuuksiin eli sekä miesten elettyyn todellisuuteen että miehiä koskeviin odotuksiin, normeihin ja käytäntöihin.

Mieheyden konstruktioita peilataan teoksessa erilaisiin historiallisiin kehitysvaiheisiin kerrassaan antoisalla tavalla. Esimerkiksi Mats Hallenberg käsittelee valtion muodostumisen ja maskuliinisuuteen liittyvien odotusten yhteyttä vuosina 1450–1650. Artikkeli rakentuu aatelismies Bengt Nilssonin ympärille, jolla oli ”brutaali luonne” (s. 67) ja joka hallitsi vuokraviljelijöitään uhkailemalla ja ankaraa väkivaltaa käyttäen. Hallenberg tarkastelee sitä, miten aggressiivinen maskuliinisuus muodostui sekä kunnianhimoisen yksilön että valtiollisen organisaation arvokkaaksi ominaisuudeksi. Hallenbergin mukaan 1500-luvulla alkanut uskonpuhdistus vaikutti siihen, että kirkon ote yhteisöllisten normien määrittelyyn väheni, mikä vaikutti myös maskuliinisuuden sisältöihin. Maskuliinisuus oli vapaampi monista perinteisistä ja uskonnollisista rajoituksista. Hallenberg kutsuu tätä Ruotsin valtiollisen muodostumisen prosessia ”psykopaattien aikakaudeksi”, koska aika suosi väkivallalla hallintaa: kuningas tarvitsi aggressiivisia miehiä toteuttamaan valtiollista väkivaltamonopolia, vaikka samalla hänen oli kontrolloitava alaisiaan järjestelmän legitimoimiseksi.

Anders Ahlbäck keskittyy mielenkiintoisessa artikkelissaan siihen, miten mieskansalaisuus ja mieheys ilmenevät poliittisen vasemmiston, keskustan ja oikeiston asevelvollisuusarmeijan perustamisesta käymissä väittelyissä itsenäisyyden ajan alussa. Ahlbäck osoittaa, miten suomalaisen mieheyden militarisointi oli monimutkaisen historiallisen kehityksen ja poliittisen taiston tulos: se ei ollut luonnollista seurausta itsenäistymisestä tai syvästä maanpuolustustahdosta. Esimerkiksi sosiaalidemokraattien puheenvuoroissa toistui käsitys, että asevelvollisuusarmeijan sotilaskoulutus rapauttaa nuorten miesten moraalia. Ahlbäck tekee kiinnostavan huomion siitä, miten 1920–1930-luvun taitteessa asepalveluksesta alettiin rakentaa myönteistä kuvaa ”miesten kouluna”, joka kasvattaisi pojista miehiä. Tämä käsitys vakiintui kulttuuriseksi itsestäänselvyydeksi vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Ville Kivimäki puolestaan tarkastelee Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan pohjalta, miten armeija ja sota tuottivat käsitystä siitä, mitä tarkoittaa olla mies modernissa kansallisvaltiossa. Kivimäen analyysi Linnan Tuntemattomasta sotilaasta miehisen siirtymäriitin kuvauksena on sykähdyttävä. Hän paikantaa romaanista lähes ikiaikaisen myyttisen rakenteen: teos ei ole vain kuvaus sodasta, vaan ennen kaikkea kertomus nuorten miesten initiaatiosta mieheyteen kuoleman ja väkivallan ympäröiminä. Kivimäen mukaan Tuntemattoman sotilaan nuorukaiset ovat sotaan projisoituja miestyyppejä ja -ihanteita. Tulkinnan keskiössä on sotamies Riitaojan hahmo, joka pelkuruudessaan valottaa niitä piirteitä ja tunteita, jotka suljettiin nuoren mieheyden ulkopuolelle. Riitaoja on Kivimäen mukaan olennainen suomalaisen mieskuvan ymmärtämiselle: hän on se ”varjo, joka piirtää ja terävöittää kuvan ääriviivat”. Riitaoja rakentuu strategiaksi, jonka avulla avataan sotaan edelleen liittyvän miesihanteen traagista ulottuvuutta: hän on se nuori poika, joka uhrattiin muiden miehistymisen ja kansallisten vaateiden edestä. Lopuksi Kivimäki asettaa Riitaojan hahmon suorituskeskeiseen nykyhetkeen ja kysyy, millaisin ominaisuuksin nykypäivän riitaojat valikoituvat ja mitä nykymieheydestä jäi Riitaojan hahmossa metsään kuolemaan.

Samaa sukua, samaa maata?

Näkymätön sukupuoli sopii paitsi historiantutkimuksesta ja sukupuolentutkimuksesta kiinnostuneille, myös esimerkiksi folkloristien ja kansatieteilijöiden sekä yleisemmin kulttuurintutkijoiden käsiin. Miehistä puhetta puolestaan on oivallinen käsikirja vanhenemisen kulttuurisista merkityksistä ja miestutkimuksesta kiinnostuneille tutkijoille ja opiskelijoille. Artikkelikokoelmat edustavat eri tieteenaloja, mutta ne keskustelevat myös toistensa kanssa. Näkymätön sukupuoli -teoksen artikkeleja suomalaisen mieheyden historiallisista rakentumisen prosesseista voi peilata Miehistä puhetta -kirjan käsityksiin vanhojen miesten nykyisistä arjen todellisuuksista. Sukupuolella ja mieheydellä on ollut ja on yhä nykyään merkitystä sosiaalisten asemien ja hierarkioiden muotoutumisessa ja lisäksi miesten keskinäiset erot ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat miesten jokapäiväiseen elämään.

Näkymätön sukupuoli on sukupuolen analysoinnissaan yhtenäisempi, koska artikkeleja sitoo kytkeytyminen sukupuolihistoriaan ja artikkelit eksplikoivat suhteensa esimerkiksi mieheyden tai hegemonisen maskuliinisuuden käsitteisiin. Miehistä puhetta -teoksen toimittajat toteavat alkusanoissa, että he eivät ole pakottaneet kirjoittajia kirjoittamaan sukupuolta teksteihin sisään samalla tavalla ja joissakin artikkeleissa sukupuoli on taustalla. Tämä moninaisuus ei vähennä teoksen merkittävyyttä sukupuolittuneen vanhuuden tutkimuskentällä, mutta saattaa olla, että joku artikkeleista olisi hyötynyt sukupuolentutkimuksellisen kehikon ja käsitteistön tarkemmasta soveltamisesta. Paikoitellen artikkelit vaikuttavat tahattomasti ottavan annettuna sukupuoliin sidottuja stereotypioita, joita miesten ajatellaan toteuttavan tai ainakin tavoittelevan. Jokainen artikkeli perustelee paikkansa, mutta seksuaalisuuden tematiikkaan keskittyvää tekstiä ei jostakin syystä ole otettu mukaan, vaikka vanhuuteen ja erityisesti vanhoihin miehiin liittyvien ristiriitaisten seksuaalisuusdiskurssien purkaminen olisi sopinut kokoelmaan hyvin.

Molemmat artikkelikokoelmat valottavat suomalaisia maskuliinisuuksia, mieheyksiä ja miehiä monipuolisella ja antoisalla tavalla. Ne ovat kiinnostava lukukokemus myös yhdessä. Mieheyden historia jatkaa muovautumistaan, ja näitä ilmentymiä voi paikantaa tarkastelemalla esimerkiksi vanhojen miesten arkista elämää.

FT Karoliina Ojanen toimii folkloristiikan vs. yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.