Raportti: Keskeneräisiä kertomuksia palmujen katveesta

AFS/ISFNR Joint Annual Meeting. Miami, Florida, USA. 19.-22.10.2016

Antti Lindfors, Karina Lukin ja Ulla Savolainen

 

American Folklore Societyn (AFS) ja International Society for Folk Narrative Researchin (ISFNR) yhteinen konferenssi järjestettiin kuumassa ja autojen täyttämässä Miamissa vuoden 2016 lokakuussa. Toisilleen rinnakkaiset järjestöt ovat keskittyneet inhimillisen ilmaisun ja sen muotojen ja sisältöjen tutkijoiden ja tutkimuksen tukemiseen. Selkeästi kansainvälinen ISFNR kurottaa tutkijoidensa myötä laajemmalle maantieteellisesti, kun taas AFS on ennemminkin kansallinen, amerikkalaisia tutkijoita yhdistävä järjestö. Konferenssin kuluessa ISFNR tuntui olevan AFS:n vieraana, niin vieraanvaraisuuden kohteena kuin järjestön vuosikokouksen rituaaleihin tutustujan roolissakin. Nelipäiväisen kongressin ympäristöksi valittu Hyatt Regency oli Miamin ydinkeskustan pilvenpiirtäjien rinnalla verrattain huomaamaton hotelli, jonka pohjakerrosten tilat oli varattu noin 500–700 folkloristin ja perinteentutkijan kanssakäymiselle. ISFNR-yhteistyöstä huolimatta konferenssiin osallistui tänä vuonna tavanomaisen AFS:n vuosikokouksen verran tai jopa vähän vähemmän folkloristeja.

Konferenssin avajaisseremonia (Kuva: Tuomas Hovi)

ISFNR:n lisäksi myös SIEF, jota Valdimar Hafstein nimitti AFS:n sisarorganisaatioksi, osallistui konferenssiin järjestämällä keskustelun folkloristiikan ja etnologian eroista ja yhtäläisyyksistä. Keskustelijoiksi oli kutsuttu joukko alojen johtavia toimijoita, jotka asemoituvat vaihtelevasti folkloristeiksi tai folkloristiikan ja etnologian tai folkloristiikan ja jonkin ihan muun alan välimaastoon. Esimerkiksi Dorothy Noyes toimii Ohiossa englannin ja vertailevan tutkimuksen professorina, ja Wisconsinin yliopiston digitaalisuuden tutkimuksen opetusohjelman johtajana toimiva Robert Glenn Howard on viestinnän, uskontotieteen ja folkloristiikan laitoksen professori. Suomalaista näkökulmaa keskustelussa esiin tuonut perinteentutkimuksen professori Pertti Anttonen sijoittuu hänkin Itä-Suomen yliopiston suomen kielen ja kulttuuritieteiden laitokseen. Keskustelu eteni lähes harmillisesti erilaisten henkilökohtaisten ja institutionaalisten ratkaisujen ympärillä, eikä folkloristiikan ja etnologian suhteista päästy kunnolla keskustelemaan yleisemmällä tasolla. Paneeli osoittikin selvästi sen, miten hankala toisistaan erottuvien mutta läheisten alojen suhteista on käydä keskustelua niukkenevien resurssien ja yllättävien hallinnollisten muutosten konteksteissa. Lisäkeskustelua olisi suonut kuultavan esimerkiksi Anttosen huomiosta, kuinka etnologiaa on oppiainekuvauksissa tapana käsitteellistää melko abstraktisti ikään kuin spesifien tutkimuskohteiden nimeämistä vältellen, kun taas folkloristiikan kuvauksissa luotetaan useammin listoihin ja konkreettisiin esimerkkeihin. Riittävätkö listat kuitenkaan määritelmiksi (ks. Bronner 2016, 12), ja mitä mahdolliset tendenssit viestivät tieteenalojen itseymmärryksestä?

Viimeistelemättömiä kertomuksia

Konferenssin teemana oli tällä kertaa Unfinished Stories: Folklife and Folk Narrative at the Gateway to the Future. Aiempien AFS-konferenssien tapaan valittu teema oli kytketty esitelmäkutsussa myös konferenssin sijainnin, Floridan ja Miamin, paikallisiin erityispiirteisiin. Miami, joka tunnetaan myös nimityksellä “Amerikkojen portti” (Gateway of the Americas), esiteltiin yhtenä merkittävimmistä latinalais-amerikkalaisista ja karibialaisista kaupungeista, jonka kehitystä ovat leimanneet moninaiset muuttoliikkeet. Tämän lisäksi Miamia on kuvattu tulevaisuuden kaupungiksi, joka tarjoaa myös lukuisia mahdollisuuksia kansanomaisten kertomusten ja elämän tutkimukselle. Näiden aasinsiltojen kautta osallistujia kehoitettiinkin pohtimaan esitelmissään esimerkiksi ylirajaisuutta, kulttuurista synteesiä ja kreolisaatiota, digitaalisen käänteen vaikutusta kansanomaiseen kulttuuriin, paikkaa sekä näkökulmia ilmastonmuutokseen. Tämänkaltainen temaattinen moninaisuus on hyvin tyypillistä muillekin tämän kokoluokan inklusiivisuuteen pyrkiville konferensseille. Kertomus-sanan sisällyttäminen konferenssin nimeen oli epäilemättä myös kädenojennus ja tervetulotoivotus kansanomaisten kertomusten tutkijoiden järjestön ISFNR:n jäsenille.

Miami downtown (Kuva: Ulla Savolainen)

Yksi teemaan eksplisiittisesti sidotuista, ja eräs koko konferenssin yhtenäisimmistä ja kiinnostavimmista paneeleista oli nimeltään Unfinished Stories: Problematizing Narrative. Paneelin puhujina olivat Carl Lindahl (Houston), Tom Mould (Elon), Diane E. Goldstein (Indiana) sekä Amy Shuman (Ohio). Neljä korkeatasoista esitelmää sisältänyt paneeli analysoi kertomuksen loppuun saattamisen ja valmiuden ideaan liittyviä strategisia, esteettisiä ja kommunikatiivisia aspekteja. Tarkoituksena oli purkaa vallitsevaa ajatusta yhtenäisten ja valmiiden kertomusten ideaalista suhteessa vajavaisiksi ymmärrettyihin fragmentaarisiin, aukkoisiin, viimeistelemättömiin tai keskeneräisiin kertomuksiin.

Erityisen vaikuttavia kyseisessä paneelissa olivat Diane Goldsteinin ja Amy Shumanin puheenvuorot. Goldsteinin esitelmä tarkasteli traumaattisiin, yliluonnollisiin ja pelottaviin kokemuksiin liittyviä kertomuksia keskittyen erityisesti tutkimaan kertomuksen luhistumisen ymmärtämisen analyyttisiä mahdollisuuksia. Goldstein esittikin, että pikemminkin kuin epätoivottuna ja käsittämättömänä takelteluna, kertomuksen näennäistä hajoamista olisi mielekästä tarkastella kohosteisten merkitysten markkereina ja fragmentaarisuutta kertomuksen kehystämisenä. Goldsteinin hienovaraiset huomiot pureutuivat läntisten esteettisten ihanteiden lähes huomaamattomasta ylivallasta johtuviin analyyttisiin ongelmiin. Hänen puheenvuoronsa oli myös hieno esimerkki eettisestä kestävästä tutkimuksesta, joka perustuu ennen kaikkea tutkittavien toiminnan, kerronnan, analysoimiseen merkityksellisenä ilmaisuna juuri sellaisina kuin ne ovat. Shumanin esitelmä käsitteli ehjän kertomuksen ideaalin ongelmia poliittisen turvapaikan hakuprosessissa. Shumanin esitelmän taustalla oli pitkäaikainen tutkimusyhteistyö Carol Bohmerin kanssa (Bohmer & Shuman 2007). Turvapaikanhakijoiden kertomusten ja viranomaisten hylkäysperusteiden analyysin pohjalta Shuman osoitti, että turvapaikanhakuprosessissa usein vailla virallisia dokumentteja ja henkilöllisyystodistuksia olevien hakijoiden kelpoisuutta turvapaikkaan arvioidaan heidän kertomustensa kautta.  Kun kertomuksen eheys, loogisuus ja ymmärrettävyys asetetaan henkilön luotettavuuden tai rehellisyyden mittareiksi, traumaattisista kokemuksista tai pelkästään kulttuurispesifisten kertomusmallien erilaisuudesta johtuvat epäjohdonmukaisuudet tai kertomuksen murtumat johtavat todennäköisesti turvapaikan eväämiseen. Esitelmässään Shuman kyseenalaistikin vakuuttavasti turvapaikkakriteerien arvioinnin käytänteiden mielekkyyden ja oikeudenmukaisuuden. Shumanin ja Goldsteinin esitelmät olivat hienoja esimerkkejä folkloristisen tutkimuksen ja ennen kaikkea tinkimättömän metodologisen otteen hyödyistä monitieteisessä tutkimuksessa.

Etnografian kriittinen potentiaali

Odotuksenmukaisesti useat konferenssin sessioista suuntautuivat myös digitalisaation, median, teknologian ja omaehtoisen ja perinteellisen kulttuurin liitoksiin. Esimerkiksi Berkeleyn yliopiston antropologian laitoksella tätä nykyä folkloristiikan ohjelmasta vastaava Charles Briggs esitelmöi vetämässään sessiossa traditionalisaation ja mediatisaation keskinäissuhteista, joita hän on viimeksi sivunnut kenttätöissään Venezuelan vesikauhuepidemian parissa (Briggs & Mantini-Briggs 2016). Briggs ristivaloitti kahta käsitettä symmetrisesti muodon, ideologian ja käytännön perspektiiveistä ja ehdotti traditionalisaation näkökulmaa, eli lyhyesti sanoen ihmisten omaehtoista uusien kulttuuri- ja vuorovaikutusmuotojen omimista, keinoksi kyseenalaistaa sitkeä oletus median kulttuuria ja yhteiskuntaa dominoivasta vaikutuksesta. Paikoin läpitunkemattoman käsitteellinen kartoitus päättyi argumenttiin, jonka mukaan ”folkloren” ja ”median” etnografisessa tarkastelussa kyseiset käsitteet olisi itse asiassa järkevintä sulkeistaa tutkimusta ohjaavina lähtökohtina – mitä tuskin voi korostaa liikaa tutkimusasetelmissa ja (kolonialistisissa) kulttuurikonteksteissa, joihin folkloren tai median tapaisia käsitteitä tuodaan alun alkaen ulkoapäin. Näitä kokoavia, analyyttisiä kategorioita tuotetaan ja uusinnetaan kaavoittuneissa, ideologisesti ohjautuneissa käytännöissä, mikä tarkoittaa että kyseisten käytäntöjen erittely on myös uskottavin väylä korkeamman asteen kategorioiden toimintaan ja merkityksiin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Kyse oli siis viime kädessä ruohonjuuritason etnografian kriittisestä potentiaalista, jota esimerkiksi tuore HAU: Journal of Ethnographic Theory on viime vuosina pyrkinyt nostamaan etualalle.

Briggsin ohje oli linjassa Dorothy Noyesin parissakin eri yhteydessä esittämän varoituksen kanssa, jonka mukaan tutkijoiden tulisi olla erityisen tarkkoja erilaisten yhteiskunnallista keskustelua, mediaa ja tutkimusta hallitsevien avain- tai muotikäsitteiden suhteen. Tällaiset denotatiivisessa epämääräisyydessään arvaamattomat mutta helposti eri yhteyksissä sovellettavat käsitteet ovat huomattavan alttiita projisoinneille ja omimiselle – Noyesin termi niille oli slogan concepts. Kilpailevien intressiryhmien kamppailut tällaisten käsitteiden käytöstä käydään siis pitkälti määritelmien, kriteerien ja ennakko-oletusten metatasoilla. Tutkijakaan ei voi hylätä näitä käsitteitä, mutta hänen tehtäviinsä tulisi kuulua myös niiden purkaminen ja dialoginen problematisointi yhdessä muiden keskustelun osapuolten kanssa. Jokaiselta tutkimusalalta on tietysti tunnistettava omat avainkäsitteensä; folkloren ja median ohella sellaisiksi voisi varmasti lukea esimerkiksi kulttuuriperinnön, arjen, kansan, monikulttuurisuuden ja vapauden tapaiset erottelevat ja arvottavat abstraktiot.

Eräs toistuvasti amerikkalaisten tutkijoiden puheessa esiin noussut termi oli myös aktivismi. Keskustelu liittyy kiistämättä jo mainittuun HAU-lehteen ja yleisempiin ihmistieteissä käytyihin keskusteluihin. Se ponnistanee myös marxilaisesta tutkimusperinteestä, Foucault’n tutkimusten vaikutusvallasta ja folkloristiikassakin pitkään jatkuneesta tendenssistä hahmottaa tutkittavat haavoittuvaisiksi ja yhteiskunnallisesti alistetuiksi. AFS:ssä aktivismi tuli esiin myös eksplisiittisesti esitettynä vaateena: tutkijoiden tulisi osallistua tutkimuskohteidensa aseman parantamiseen ja äänen kuuluville tuomiseen. Tämä näkyy tutkimusaiheiden valinnassa, mutta myös esimerkiksi public folkloren suosiossa. Sherry Ortner (2016) on juuri kirjoittanut oivaltavasti tällaisen tutkimuksen taustoista, mahdollisuuksista ja sen vaihtoehdoista. Suomalainen tutkija, joka voi ainakin vielä nauttia julkisesta tutkimusrahoituksesta, voi vain ihmetellä, liittyvätkö aktivismin vaateet Ortnerin hahmottamiin pimeän antropologian ja sen taustalla olevan uusliberalismin säikeisiin, ja miten paljon tämä voi suunnata tutkimusta itsessään. Voiko tutkimusyhteisön sisältä ohjautuva kysymyksenasettelu ja tiedon tavoittelu unohtua tällaisessa aktivismin vaateessa; voiko aktivismista tulla slogan?

Itseymmärrystä voimistamassa

Kiitettävästi yleisöä vetivät myös torstain retrospektiivinen keskustelu feministisen folkloristiikan alkuvaiheista Texasissa 1970-luvun puolivälissä muodostetun Folklore Feminists Communications -ryhmän alaisuudessa – kyllä, nimi on parodia suomalaisen Folklore Fellowsin julkaisusarjasta – sekä perjantain perinteinen Talking Folklore -paneeli. Jälkimmäisessä neljä nimekästä alan tutkijaa ja teoreetikkoa reflektoivat uraansa ja vaiheitaan ennalta kirjoitettujen puheenvuorojen muodossa. Pöydän ääreen oli tällä kertaa kutsuttu Charles Briggs, Suomessa folkloristin kannuksensa ansainnut Galit Hasan-Rokem (Jerusalem), Henry Glassie (Indiana) sekä Dorothy Noyes (Ohio), jonka uunituore Humble Theory: Folklore’s Grasp on Social Life -kokoelma oli myös kongressin kirjaosaston myyntihittejä. Heidän polveilevat vastauksensa paneelisarjan vakiokysymyksiin, kuten ”Mikä toi sinut folkloristiikan pariin?”, tallennettiin videolle, jonka on yhdessä sarjan muiden tallenteiden kanssa tarkoitus muodostaa julkisesti saatavilla oleva folkloristiikan Oral History Project -kokoelma. Kokoelman ensisijainen arvo liittyy epäilemättä herkästi marginalisoidun tieteenalan itseidentiteetin ja -ymmärryksen voimistamiseen, mutta se tarjonnee myös valaisevia tiedonmurusia tieteenhistoriallisista virtauksista ja tutkijakontakteista 1900-luvun jälkipuolen folkloristiikassa ja antropologiassa.

AFS:n kokouksissa ei ole tapana antaa aikaa eurooppalaisissa konferensseissa tavanomaisille keynote-puhujille, joiden työsarkaan kuulunee tuoda esiin uusinta tutkimusta ja keskeisiä kysymyksenasetteluja. Tällaisten sijaan AFS:n kokouksissa annetaan – usein myöhään illalla – puheenvuoro jollekin arvostetulle tutkijalle, jonka esitelmän ei ole kenties tarkoituskaan olla kovin akateeminen, vaan jonkinlainen henkilökohtainen reflektio tutkijan urasta. Talking Folklore -paneeli ei kuitenkaan ollut tällainen tilaisuus, vaikka tutkijat tarjoilivat henkilökohtaisen kokemuskerronnan genreen sijoittuvia muisteluksiaan. Niiden kautta hahmottui yllättävän syvällisiä näkymiä folkloristiikan historiaan.

Konferenssivieraat harjoittelevat some-perinnettä (Kuva: Ulla Savolainen)

Kirjallisuus

Bohmer, Carol & Shuman, Amy 2007: Rejecting Refugees: Political Asylum in the 21st Century. London & New York: Routledge.

Briggs, Charles L. & Clara Mantini-Briggs 2016: Tell me why my children died: Rabies, Indigenous Knowledge, and Communicative Justice. Durham: Duke University Press.

Bronner, Simon J. 2016: Toward a Definition of Folklore in Practice. Cultural Analysis: An Interdisciplinary Forum on Folklore and Popular Culture 15.1: 6–27.

Ortner, Sherry 2016: Dark anthropology and its others. Theory since the eighties. — HAU: Journal of Ethnographic Theory 6(1) [online]. http://dx.doi.org/10.14318/hau6.1.004 [8.11.2016.]

Noyes, Dorothy 2016: Humble Theory: Folklore’s Grasp on Social Life. Bloomington: Indiana University Press.

Filosofian maisteri Antti Lindfors on folkloristiikan tohtorikoulutettava Turun yliopistossa.

Filosofian tohtori Karina Lukin on tutkijatohtori Helsingin yliopistossa folkloristiikan oppiaineessa.

Filosofian tohtori Ulla Savolainen on Eloren päätoimittaja ja tutkijatohtori Helsingin yliopistossa folkloristiikan oppiaineessa Livingmemories-tutkimushankkeessa http://www.livingmemories-era.net/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *