Saatteeksi: Näkökulmia talouden tekemiseen

Teemanumeron saatteeksi

Juhana Venäläinen & Jyrki Pöysä

Näkökulmia talouden tekemiseen

T

aloudesta puhutaan usein kuin siihen liittyvä tieto ja ymmärrys olisi jossain tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Talous globaaleina sykleinä, markkinavoimina, poliittisina instituutioina ja liiketoimintastrategioina piirtyy etäisenä ja kompleksisena mutta silti elämää perusteellisesti läpäisevänä mahtina, josta järkeviä ajatuksia voivat esittää vain taloustieteellisesti koulutetut ”talousviisaat” tai yritysjohtajina kannuksensa ansainneet ”talouden sankarit”.

Talous on sanana ja käsitteenä kutkuttavan monimerkityksinen. Se voi viitata esimerkiksi elämän materiaalisten perustarpeiden tyydyttämiseen, rahan välityksellä tapahtuvaan markkinavaihtoon tai niihin lukemattomiin kulttuurisiin prosesseihin ja elämänpiireihin, joihin talouden tutkimuksen sanasto metaforisesti venyttämällä ulottuu: ”tunnetalouteen”, ”sosiaaliseen pääomaan”, ”merkitysmarkkinoihin” ja niin edelleen (Heiskala & Virtanen 2011, 15–17; Chang 2014, 19–29). Monissa kielissä talouden nimitykset palautuvat kreikan perhettä, taloa tai kotitaloutta tarkoittavaan oikos-käsitteeseen, jonka rinnalla voi esiintyä myös omankielinen, yleensä taloudenpitoon tai taloon (saksan Wirtschaft ja Haushalt, ruotsin hushållning), isännyyteen (venäjän hozjaistvo), säästäväisyyteen (ranskan ménage) tai rahaan viittaava käsite (ranskan finances, venäjän finansy).

Talouden moniulotteisuus on intuitiivisesti helppoa havaita, sillä kun talouden piiriin kuuluvia toimintoja aletaan luetella, ei rajaa näytä tulevan vastaan. Omanlaistaan taloudenpitoa ovat niin perunoiden kuoriminen, algoritmipohjainen osakekauppa, kuntien valtionosuuksien tasaaminen, kirpputoripöydän pitäminen, lapsen hoitaminen kotona, tehtaan kokoonpanolinjalla ahertaminen kuin kimppakyydin tarjoaminen. On kuitenkin vaikeaa tunnistaa yhtä olemuksellista tekijää tai yhteistä nimittäjää, joka yhdistäisi kaikkia talouden muotoja. Tästä huolimatta julkinen keskustelu taloudesta on tyypillisesti universalisoivaa, abstrahoivaa ja homogenisoivaa: aivan kuin talous olisi muusta ihmiselosta erillinen, omalakinen järjestelmänsä, jota vielä ohjaisivat fysiikan ja biologian teoreettisiin konstruktioihin vertautuvat ennustusvoimaiset ”lait” (Hodgson 1995). Vastaavasti taloudellinen toiminta – se, mitä taloudessa tehdään ja tapahtuu – hahmottuu omaa etuaan kylmäpäisesti optimoivan ”taloudellisen ihmisen” (homo economicus) markkinakäyttäytymisen näkökulmasta (Ilmonen 2007, 56–59; Mäki 2013, 113–114).

Kuten talousantropologit ovat toistuvasti huomauttaneet, näennäisestä yleispätevyydestään huolimatta käsitykset taloudesta ovat historiallisesti ja kulttuurisesti paikantuneita väliaikaisia järjestyksiä (ks. Ruckenstein & Kallinen 2009; Valtonen 2011). Toisaalta talous on jatkuvaa diskursiivista valtakamppailua, jossa myös tietoisesti pyritään esittämään tietyt käsitykset luonnollisina, yleisesti hyväksyttyinä ja universaalisti pätevinä periaatteina (Eskelinen 2013, 17). Talouskeskustelulle ominaisten talouden sosiaalista ja kulttuurista sidonnaisuutta häivyttävien abstraktioiden – talousmetafysiikan (Holvas 2009) – purkaminen vaatisikin katseen siirtämistä taloudesta ”yleensä” talouksiin erityisesti; monikollisena, moninaisena, moniarvoisena ja monenlaisista käytännöistä koostuvana ilmiökenttänä (Gibson-Graham 2008; ks. myös Alhojärvi 2017; Venäläinen 2015, 4).

Eletty talous perinteentutkimuksen kohteena

Tämän teemakokonaisuuden lähtökohtana on halu kohdistaa katse ”mikrotalouteen” sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Artikkeleissa keskitytään pienimuotoiseen taloudelliseen vuorovaikutukseen ja arkisiin talousajatuksiin. Lähestymme taloutta elettynä taloutena (vrt. Skeggs 2014): sellaisena kuin ihmiset sitä omassa elämässään tekevät, kokevat ja merkityksellistävät. Tätä kautta teemanumeron anti liittyy Eloren julkaisemien tieteenalojen – perinteentutkimuksen, folkloristiikan, kulttuurintutkimuksen ja niiden lähialojen – omiin tapoihin nähdä, tai joskus olla näkemättä – talous osana arkielämää ja kulttuurisen ilmaisun muotoja.

Folkloristiikassa taloutta on tarkasteltu erityisesti köyhyyden näkökulmasta (Stark 2011; Seppä 2017). Aiempien tutkimusparadigmojen aikaan tämä tapahtui pohtimatta sen suuremmin muinaisten runokulttuurien ääntä välittävien kirjoitus- ja lukutaidottomien ihmisten kokonaiselämäntilannetta tai nationalistisessa kontekstissa tapahtuvan köyhyyden idealisoinnin arroganttisuutta (esim. Haavio 1943). Kansankulttuurin tutkimuksen pitkässä linjassa talous selkeästi julkilausuttuna tutkimuksen teemana on työnnetty henkisyyden vastakohdaksi ymmärrettyyn materiaaliseen kulttuuriin, kansatieteen tutkimusalaan, missä kansanomaisina elinkeinoina on tarkasteltu esimerkiksi maataloutta, metsästystä ja kalastusta. Kansatieteellisesti kiinnostavia ovat olleet erityisesti talouden yhteisölliset muodot, esimerkiksi talkoot, työosuuskunnat tai kollektiivisesti jaetut pyyntireitit (Talve & Anttila 1980; Räsänen 1992).

Vähitellen myös yhteiskunnan taloudellinen ja teknologinen modernisaatio on alettu nähdä kiinnostavana tutkimuskohteena, vaikka rajaa historian ja erityisesti taloushistorian suuntaan onkin tieteidenvälisen työnjaon hengessä edelleen vaalittu. Ankkuroituminen talouden esiteolliseen luonteeseen on ohjannut kansatieteellistä tulokulmaa. Saman tyyppinen lähtökohta on ohjannut myös antropologeja, joilla keskeisen tutkimuksellisen paikanmäärityksen on tuottanut rajanveto moderneja yhteiskuntia tarkasteleviin sosiologeihin. Tähän talouden tutkimuksen työnjakoon eivät perinteentutkijat ole juuri mahtuneet tai pyrkineetkään mukaan, ellei mukaan lueta 1970-luvulta alkanutta työväenkulttuurin ja työkulttuurien tutkimusta (Hako 1974; Holtari ym. 1971).

Markkinat kulttuurisina muotoina

Teemakokonaisuuden artikkeleita yhdistää talouden tarkastelu alhaalta ylöspäin: ”kansan taloutena”, joka lymyää virallisten talouksien (kuten kansantalouden tai formaalien markkinoiden) ja asiantuntijapositioista tuotetun talouspuheen katveissa, joskus valtadiskursseihin nähden vastahankaisesti virittyen ja toisinaan taas vallalla olevia käsityksiä tukien. Keskeisessä roolissa on kysymys toimijuudesta: siitä, miten talouden eri muodot mahdollistavat toimijuuden ja millaisia toimijuuden muotoja ne tuottavat. Marja-Liisa Honkasaloa (2009, 62) seuraten voitaisiin puhua pienestä toimijuudesta, joka ulospäin näyttää niin ”vaatimattomalta ja minimaaliselta”, että se uhkaa kadota tutkijan horisontin ulottumattomiin. Kun toimijuuteen tavanomaisesti liitetään sellaisia määreitä kuin intentionaalisuus, yksilöllisyys ja rationaalisuus (Honkasalo emt.), Eeva Jokinen (2016, 87) puolestaan korostaa pienen toimijuuden arkista ja prekaaria luonnetta, jossa ihmiselon hauraus linkittyy ”historiallisiin, yhteiskunnallisiin, poliittisiin ja taloudellisiin konstellaatioihin”. Nähdäksemme näiden konstellaatioiden luonnetta voidaan hedelmällisesti valottaa juuri taloudelliseen toimintaan liittyvien konkreettisten käytäntöjen ja niiden arkisen etiikan tutkimisen kautta (ks. Eskelinen & Sorsa 2013, 30).

Ensimmäiset kolme artikkelia – Sari Tuuva-Hongiston, Sinikka Vakimon ja Kaarina Kilpiön – käsittelevät erilaisia informaaleja markkinoita, jotka nykyhetken perspektiivistä tulkiten tuovat mieleen kuumana käyviä keskusteluja vertaistaloudesta (Owyang 2016), vertaiskuluttajuudesta (Botsman & Rogers 2010) sekä jakamistaloudesta (John 2017; Sundararajan 2017). Artikkeleiden kuvaamat taloudellis-kulttuuriset muodot eivät tosin ole varsinaisesti uusia: torit pientuottajien jakelukanavina; yksityishenkilöiden välinen irtaimen tavaran kauppa; tai kulttuurituotteiden levittäminen kopioimalla, kokoelmia tekemällä ja niitä epävirallisesti levittämällä – kaikilla näillä on vähintään satoja vuosia vanha kulttuurihistoriansa. Kuitenkin nykypäivän konsumeristisesta kontekstista lukien näissä käytännöissä välittyy pyrkimys talouden toisintekemiseen. Sen sijaan, että ostettaisiin vihannekset automarketista, mennäänkin torille hieromaan kauppaa ja vaihtamaan kuulumisia tutun myyjän kanssa. Sen sijaan, että ostettaisiin tavaraa uutena ja heitettäisiin se käytön jälkeen roskiin, nähdäänkin suurta vaivaa erilaisten netissä toimivien ilmoitustaulujen seuraamisessa sopivien tuotteiden löytämiseksi; tai toisaalta – myyjän roolissa – laitetaan tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa kiertoon vaivaa kaihtamatta: pestään, lajitellaan, valokuvataan, kirjoitetaan ilmoituksia, vastataan kommentteihin, postitetaan, reagoidaan reklamaatioihin ja niin edelleen. Ja sen sijaan, että olisi tyydytty siihen musiikkitarjontaan, mihin oli varaa kaupasta ostettuna (artikkelin kuvaamassa 1970–1990-lukujen musiikkikulttuurissa), nauhoitettiin musiikkia radiokanavilta, tehtiin nauhoituksista kokoelmia ja jaettiin niitä ystäväpiirin kesken.

Tarkasteltuja talouden sfäärejä yhdistää erityisesti se, että vaikka toimintaan liittyy jollain tavalla raha (tai sen puute), toiminnassa muodostuvat suhteet eivät kuitenkaan ole yksinomaan rahavälitteisiä, vaan toiminta hahmottuu pikemminkin kulttuuristen merkityksenantojen kautta (ks. Wherry 2012, 129–131). Epämuodollisissa ja vaihtoehtoisissa vaihto- ja kauppayhteisöissä – joihin ehkä perinteisen torikaupankin voi hypermarkettien kulta-aikana lukea – talous ei hahmotu pelkkänä kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen mahdollistamana persoonattomana transaktiona, vaan ostaminen, myyminen ja vaihtaminen itsessään näyttäytyvät tärkeinä yhteisöllisen toiminnan muotoina. Kuten artikkelit osoittavat, toimiminen tällaisissa taloudellisissa ympäristöissä edellyttää hienostunutta teknistä ja sosiaalista osaamista sekä paikallisten kulttuuristen koodien tuntemusta.

Kaupankäyntiä käsittelevistä artikkeleista ensimmäinen pureutuu perinteiseen torikauppakulttuuriin lähietäisyydeltä. Sari Tuuva-Hongisto tarkastelee artikkelissaan torikauppaa kauppiaiden itsensä kuvaamana ja Lappeenrannan omaan kauppiashistoriaan paikantuvana ilmiönä. Artikkeli pohjautuu kirjoittajan etnografiseen kenttätyöhön ja kokemuksiin torimyyjänä. Tuuva-Hongiston tarkastelussa Lappeenrannan tori kuvataan kulttuurina, jossa pitkäaikaiset asiakassuhteet antavat kaupankäynnille oman erityispiirteensä. Myyjien puhujanlahjat, supliikki sekä torilla asioimisen moniaistinen elämyksellisyys luovat kaupanteon erityislaatuisen tunnelman, jolle myös käsitys tuotteiden laadusta ja arvosta osin rakentuu. Vaikka uudet ruokakulttuurin ilmiöt, lähiruuan arvostus sekä suoramyynti ovat viime vuosina antaneet kaupanteolle uusia merkityksiä, on kaupankäynnin perusasetelma säilynyt: tuottaja ja kuluttaja kohtaavat edelleen torilla perinteiseen tapaan kasvokkain.

Kunakin aikana käytettävissä olevat teknologiat, vallitsevat kulttuuriset virtaukset ja yhteiskunnalliset tilanteet tekevät ”ikiaikaisista” kaupanteon käytännöistä aina erityisiä ja erityisellä tavalla aikaansa suhteutuvia. Sinikka Vakimon artikkelin myötä siirrytään kaupunkitilaan sijoittuvalta toriaukiolta digitaalisen verkkovertaiskaupan pariin. Vakimon tarkastelema Huuto.net-palvelu muistuttaa monia vanhoja ja tuttuja kaupankäynnin muotoja – kirpputoreja, postimyyntiä, huutokauppaa ja niin edelleen – mutta kaupanteon siirtyminen internetiin on merkittävästi laajentanut mahdollisuuksia käydä suoraa kauppaa tuntemattomien ihmisten kesken. Artikkelissa tarkastellaan verkkoalustalla toimivaa ”jokamiehen ja -naisen” vertaiskauppaa arkisen vuorovaikutuksen näkökulmasta, sen toimintakäytäntöjä ja siinä muotoutuvia moraalisia toimintaperiaatteita analysoiden. Vakimo lähestyy Huuto.netin kaupankäyntiä internetin vuorovaikutusnäyttämöllä tuotettuina esityksinä, joilla pyritään omien kasvojen ylläpitoon ja suojeluun mutta myös toisten kasvojen menettämisellä uhkaamiseen silloin kun kaupankäynnin sääntöjä rikotaan. Tutkimusaineiston, ohjetekstien ja keskustelujen tulkinta nojaa mikrososiologi Ervin Goffmanin (1955) teoriaan sosiaalisesta vuorovaikutuksesta kasvotyön (face-work) ohjaamana dramaturgisena toimintana.

Kaarina Kilpiö keskittyy kuluttamisen iloihin ja huoliin artikkelissaan, joka käsittelee kasettikulutuskäytäntöjen ja erityisesti kotiäänittämisen merkityksiä 1970–1990-luvuilla. Vaikka artikkelissa eletään sellaisen nuorisokulttuurin ajassa, jossa toimijoilla ei välttämättä ollut varaa kulutusjuhliin, kulttuurista nauttiminen oli tullut mahdolliseksi uuden kuluttajateknologian ansiosta myös vähävaraisissa perheissä. Kirjoituksessaan Kilpiö tarkastelee muistitietoaineistosta esiin piirtyvää hahmoa: nuorta suomalaista musiikinkuuntelijaa, joka tasapainotteli ottaakseen haltuun rajallisen taloudellisen itsenäisyytensä mahdollistaman kuluttajuuden. Muistoista avautuu näköala vaihtoehtoisia taloudellisia strategioita kehittelevien toimijoiden ajatteluun ja verkostoihin. Kilpiön kuvaama kasettinauhoittamisen mahdollisuuksien innovatiivinen käyttö loi omana aikanaan eräänlaista ”pääsyn” (access) taikka ”käytön” taloutta (Rifkin 2000; Lehtonen 1999, 274–275), jossa ruohonjuuritason yhteisöissä luotujen jakamisen käytäntöjen kautta voitiin tuottaa mahdollisuuksia nauttia kulttuurisista resursseista omistussuhteista riippumatta.

Talouden vapaudet ja välttämättömyydet

Viimeisessä kahdessa artikkelissa taloutta tarkastellaan toimijuuksien ohella painokkaammin myös valtasuhteina: yhtäältä sukupuolten välisenä kamppailuna itsemääräämisoikeudesta ja sosiaalisesta asemasta (Elina Arminen), toisaalta taas mediavälitteisinä vaihtoehdottomuuden diskursseina, joissa syväänjuurtuneet talouden ajattelun muodot asettuvat tukemaan käsityksiä talouspoliittisten valintojen ”välttämättömyydestä” (Juhana Venäläinen).

Talouden vaihtoehdottomuuden ja objektiivisuuden harha pitää sisällään ajatuksen talouden sukupuolettomuudesta. Elina Arminen käsittelee artikkelissaan jälleenrakennusajan niukan talouden jälkiä Hilja Valtosen vuonna 1954 ilmestyneessä viihderomaanissa Neiti Talonmies. Huomio kiinnittyy siihen, kuinka teoksessa kuvataan arjen toimeentulon järjestämistä ja vaihdannan merkityksiä ihmissuhteissa sodanjälkeisen taloudellisen niukkuuden Suomessa. Artikkelissa tarkastellaan, kuinka Valtosen teoksessa hahmotetaan arkisen talouden kytköksiä luokkaan ja sukupuoleen. Teoksen keskeiset teemat suhteutetaan jälleenrakennusajan ahkeruutta ja yhteishenkeä korostaneeseen eetokseen. Steven Greenblattin (1997) kehittämän kulttuuripoeettisen lukutavan inspiroimana Arminen jäljittää, kuinka kaunokirjallisuuden kertomukset rakentuvat suhteessa oman aikansa poliittisiin, kaupallisiin ja ideologisiin intresseihin. Artikkelissa pohditaan myös teoksen kerrontarakennetta: millaisia muotoja kysymykset taloudesta ja toimeentulosta romaanin kerronnassa ottavat ja miten ne vaikuttavat viihderomaanin konventioihin.

Juhana Venäläinen puolestaan tarkastelee velkaan ja erityisesti valtion velkaantumiseen liittyviä ajattelutapoja 2010-luvun suomalaisissa verkkokeskusteluissa. Artikkelin kimmokkeena on pääministeri Juha Sipilän syyskuussa 2015 pitämä televisiopuhe, jossa Sipilä vetosi voimakkaasti kansalaisiin saadakseen tuen velkaantumisen vähentämiseen tähtääville toimille. Venäläinen jäsentää julkisen velkaantumisen pelkoa diskursiivisesti tuotettuna politiikkaideana (Béland & Cox 2011) ja kysyy, kuinka arkinen ajattelu kestävän taloudenpidon ehdoista tukee poliittista argumenttia velan vähentämisen välttämättömyydestä. Velkaantumista ja julkisen talouden tasapainoa käsittelevien artikkelien keskusteluosioita analysoimalla artikkelissa konstruoidaan kolme kansanomaiseen talousymmärrykseen pohjautuvaa velkapelon rationaliteettia, jotka yhdessä tukevat viestiä velan vähentämisen pakosta ”tosiasiana” (vrt. Wuokko 2017). Artikkeli osoittaa, että velkaa koskevan keskustelun taustalta voidaan tunnistaa syvään juurtuneita periaatteita, jotka ilmentävät käsityksiämme talouden, politiikan ja moraalin suhteista.

Kirjallisuus

Alhojärvi, Tuomo 2017: Talouden toisinajattelun mahdollisuus – Katherine Gibsonin haastattelu. – Alue ja ympäristö 46(1): 58–63.

Anttila, Veikko & Ilmar Talve 1980: Finnische Volkskunde: Materielle und gesellschaftliche Kultur. Hamburg: Buske.

Béland, Daniel & Robert Henry Cox 2011: Introduction: Ideas and Politics. – Béland, Daniel & Robert Henry Cox (eds.), Ideas and Politics in Social Science Research. Oxford & New York: Oxford University Press. 3–20.

Botsman, Rachel & Roo Rogers 2010: What’s Mine Is Yours: The Rise of Collaborative Consumption. New York: Harper Business.

Chang, Ha-Joon 2014: Economics: The User’s Guide. London: Pelican Books.

Eskelinen, Teppo 2013: Talouden esittäminen ja talous valtana. – Eskelinen, Teppo & Suvi Heikkilä (toim.), Talous ja arvo. Jyväskylä: SoPhi. 14–33.

Eskelinen, Teppo & Ville-Pekka Sorsa 2011: Hyvä talous. Helsinki: Vasemmistofoorumi.

Gibson-Graham, J.K. 2008: Diverse Economies: Performative Practices for ‘Other Worlds’. – Progress in Human Geography 32(5): 613–632.

Goffman, Ervin 1955: On Face-Work: An Analysis of Ritual Elements in Social Interaction. – Psychiatry: Journal for the Study of Interpersonal Processes 18(3): 213–231.

Greenblatt, Stephen 1997: Shakesperean Negotations. The Circulation of Social Energy in Renaissance England. Oxford: Clarendon.

Haavio, Martti 1943: Viimeiset runonlaulajat. Porvoo: WSOY.

Hako, Matti 1974: Työväenkulttuuri. – Launonen, Hannu & Kirsti Mäkinen (toim.) Folklore tänään. Helsinki: SKS. 138–150.

Holtari, Timo, Pekka Laaksonen & Urpo Venna 1971: Jätkät sen kun porskuttaa. Helsinki: Weilin+Göös.

Holvas, Jakke 2009: Talousmetafysiikan kritiikkiä. Helsinki: Tutkijaliitto.

Ilmonen, Kaj 2007: Johan on markkinat. Kulutuksen sosiologista tarkastelua. Tampere: Vastapaino.

John, Nicholas A. 2017: The Age of Sharing. London: Polity Books.

Kempas, Karla 2017: Björn Wahlroos on Suomen talouden suurin sankari, arvioivat HS:n lukijat – nimesivät myös Sixten Korkmanin ja ”Sari Sairaanhoitajan”. – Hs.fi [online] < https://www.hs.fi/talous/art-2000005307578.html > [22.11.2017.]

Lehtonen, Turo-Kimmo 1999: Rahan vallassa. Helsinki: Tutkijaliitto.

Mäki, Uskali 2013: Maailma markkinoina. Universaalin talousontologian ytimessä ja rajoilla. – Niiniluoto, Ilkka, Risto Vilkko & Jaakko Kuorekoski (toim.), Talous ja filosofia. Helsinki: Gaudeamus. 101–123.

Owyang, Jeremiah 2016: Honeycomb 3.0: The Collaborative Economy Market Expansion. – Www.webstrategist.com [online]. < http://www.web-strategist.com/blog/2016/03/10/honeycomb-3-0-the-collaborative-economy-market-expansion-sxsw/ > [23.11.2017.]

Ruckenstein, Minna & Timo Kallinen 2009: Johdanto: raha ja sitä ohjaavat voimat. – Ruckenstein, Minna & Kallinen, Timo (toim.), Rahan kulttuuri. Helsinki: SKS. 8–22.

Räsänen, Matti 1992. Pioneers: The history of Finnish ethnology. Helsinki: SKS.

Seppä, Tiina 2017: “Lest They Go Hungry”: Negotiations on Money and Survival. – Journal of Finnish Studies 21(1): forthcoming.

Skeggs, Beverley 2014: Elävä luokka. Tampere: Vastapaino.

Stark, Eija 2011: Köyhyyden perintö: Tutkimus kulttuurisen tiedon sisällöistä ja jatkuvuuksista suomalaisissa elämäkerta- ja sananlaskuaineistoissa. Helsinki: SKS.

Sundararajan, Arun 2017: The Sharing Economy. The End of Employment and the Rise of Crowd-Based Capitalism. Cambridge, MA: The MIT Press.

Uusitalo, Roope 2011: Suomalaisekonomistit mediassa. – Kansantaloudellinen aikakauskirja 3: 341–349.

Venäläinen, Juhana 2015: Yhteisen talous: Tutkimus jälkiteollisen kapitalismin kulttuurisesta sommittumasta. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto.

Wherry, Frederick F. 2012: The Culture of Markets. London: Polity Press

Wuokko, Maiju 2017: Talouden tosiasioiden taju – liike-elämä politiikassa. – Talous ja yhteiskunta 1: 28–33.

Filosofian tohtori Juhana Venäläinen on kulttuurintutkija ja Koneen Säätiön tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa.

Filosofian tohtori, dosentti Jyrki Pöysä on Itä-Suomen yliopiston perinteentutkimuksen yliopistonlehtori.